Elämä hymyilee, minä en

Ihana ystäväni tajusi syntymäpäivänään, miten hänellä on kaikki hyvin; elämä hymyilee, oman alan töitä alkaa löytyä, mutta silti hän valittaa kaikesta koko ajan. Töissä mättää pienet asiat, niitä on liikaa tai liian vähän. Syntymäpäivälounaallaan ystäväni tokaisi: ”elämä hymyilee, minä en.”

Minä tunnistan itsenikin tästä ikuisesta valittamisesta, miten kaikki ei ole hyvin, vaikka todellisuudessa onkin. Miksi pitää aina keskittyä niihin asioihin, jotka ovat huonosti? Hävetkää ihmiset, teillä on katto pään päällä ja leipää pöydässä, jotkut sentään näkevät nälkää. Jos aina ei sitä voita riittäisikään leivän päälle, niin muistakaa, että lasinne on puoli täysi eikä puoli tyhjä.

Puhhuh, alan kyllästyä siihen, että nykyisin aina mollataan suomalaisten peruspiirteitä. Jos joskus jörötyttää, niin sitten jörötyttää.

Olen kyllä jo pitkään yrittänyt löytää kaikista asioista niiden hyvät puolet ja jättää huonot tuonnemmaksi, mutta se johtaa usein siihen, että ne pienet asiat alkavat syödä kaurapuuroa minun pääni sisässä ja kasvavat vauhdilla isoiksi. Isoina niitä ei enää pysty kadottamaan puhumalla niistä lounaalla ystävien kanssa, vaan ne ovat juurtuneet pään sisään.

Ehkä pastellinsävyt ja ikipirteys eivät vain ole osa minua. Mieluummin pidän mielenterveyteni. Ne, joille leveä hymy sopii, hymyilköön. Minä jatkan vitinääni pitäen kuitenkin mielessä sen puoliksi täysinäisen lasin. Mahtavinta ja mielenterveyttä edistävintä vitinäkitinä-lounaissa ystävien kanssa on se, että vitinä ei yleensä jatku edes puoliaikaan asti, mutta se riittää.

Hymyilkää tai olkaa hymyilemättä, ystävät!

 

– Tiina

 

P.S Säälittävintä tässä kirjoituksen sanomassa on se, etten itsekään tiedä, haluanko olla se jöröttäjä. Tämä kirjoitus on ollut valmiina parisen viikkoa, mutta en ole uskaltanut julkaista sitä sen pelossa, että  kaikki pitävät minua murjottajana. Surkuhupaisaa.

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Ajatuksia, Harmaa arki

Retki pohjoisempaan

Viime viikonloppuna suuntasin aamun sarastaessa junaan, joka matkasi kohti Oulua. Ohjelmassa oli hiukan töitä perjantaiksi, sitten kaupunkiin tutustumista lauantai-iltapäivään saakka. Olen käynyt Oulussa viimeksi joskus lapsena eivätkä muistoni ulottuneet paljoa silloin siellä asuneen tuttavaperheen rivitaloasuntoa ja hauskoja leikkejä kauemmaksi. Mielikuvissani Oulu on jostain syystä ollut harmaa ja tylsähkö teollisuuskaupunki. Ystävieni matkavinkit ja Oulu-vinkkien metsästys netistä antoi kuitenkin vähän erilaista osviittaa ja melkeinpä innolla pakkasin matkalaukkuun kasan villapaitoja, parit villasukat ja suuntasin Turkua pohjoisemmaksi.

Perjantain työt vaihtuivat salakavalasti muutaman viinilasilliseen ja sitten kutsuikin hotellin pehmeä sänky. Lauantaina heräsin aikaisin ja pirteänä hotellin aamiaiselle, jossa vallitsi täysi kaaos. Saatuani tarpeeksi monta kahvikupillista ja taisteltuani itselleni pientä syötävää, suuntasin kohti Oulun aurinkoista keskustaa tutkimusmatkalle.

Kirkko ja sinitaivas

O

Puiston talvi

Jo edellisen iltapäivän pieni kaupunkiesittely oli näyttänyt, että Oulu olikin täynnä kauniita vanhoja kivitaloja ja tunnelmallisia puistoja. Kaupingin talo, Kolmiotalo, Kauppatorin ympäristö ja sitä vartioiva toripoliisi olivat viehättäviä ja kirpeän aurinkoinen pakkaspäivä teki kaikesta vielä kauniimpaa. Päivän kruunasi Ravintola Puistolan bistrossa herkuttelemani maailman paras hampurilainen ja lasillinen viiniä. Jostain syystä himoitsen ravintoloissa aina hampparia, jos sellainen löytyy listalta. Usein ne kuitenkin tuottavat suuren pettymyksen: hampurilaisen sämpylä on joko kamalaa pullamössöä, kärähtänyt tai majoneesia ei ole tarpeeksi tai sitä on liikaa. Puistolan hamppari oli kuitenkin ihan toista maata! Herkullisen hampurilaisen, jonka sämpylä oli itse tehty ja sopivan sitkeä ja täytteet täydelliset, seuralaisena oli raikasta salaattia, jonka seasta löytyneet vuonankaalit saivat hymyn huulilleni. Ne toivat mieleeni Ranskan, siellä asuvan tätini ja hänen herkulliset vihreät salaatit, joissa on usein vain erilaisia salaattilajikkeita ja yksinkertainen oliiviölhypohjainen kastike. Nams! Tällaista herkkua saa Suomessa harvasta paikasta.

Matkalla ravintolasta hotellin kautta juna-asemalla ihmettelin vain suomalaisten rakkautta ketjuravintoloihin. Puistolan naapurustossa sijatseva tusinaruokaa tarjoava Amarillo nimittäin tursusi ihmisiä ja lapsiperheitä, kun vierestä samalla hinnalla saisi miljoona kertaa maistuvampaa ruokaa.

Astuessani Helsinkiin vievään junaan melkein laulatti. Oulu oli niin mukava kaupunki, että sinne on palattava – ehkä seuraavan kerran kesällä, kun niiden ihanien puistojen nurmikoille tarkenisi istahtaa? Sillä kerralla täytyy varata aikaa myös Oulun edustan saarten kiertelylle ja Nallikarin rannoille.

– Liisa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Herkuttelu, Kaupungilla, Reissussa

Piipahdus Strasbourgissa

Hipheijaa!

Kaksi viikkoa sitten olin juuri saapunut Ranskanmaalle, tarkemmin Pariisin lähistölle tätini luo. Pieni loma sisälsi pienen visiitin myös Strasbourgiin, jossa näin sinne vielä tositaiseksi jäänyttä rakasta ystävää. Strasbourg oli samanlainen kuin ennenkin, kaunis ja suloinen, kirpeän kylmä näin maaliskuussa. Piipahdus siellä oli rentouttavin aikoihin: oli hyvä rutistaa ystävää, vaellella pitkin kapeita katuja ja juoda lämmintä kaakaota. Illalla menimme tuttuun lempiravintolaamme syömään ja lempikuppilaan drinkeille. Sitten väsymys hiipikin kimppuumme niin, että päätimme suunnata omille teillemme nukkumaan. Olin saanut reissusta syyn hemmotella itseäni ja varannut pienen huoneen Strasbourgin katedraalin viereisestä mukavan näköisestä hotellista. Ennen nukkumaanmenoa laskin huoneestani löytyneeseen kylpyammeeseen lämmintä vettä ja kylpyvaahtoa ja pujahdin sekaan Riku Korhosen uusin romaani seurana. Ah onnea!

hemmotteluhetki odottaa

tuttu ja turvallinen

Aamulla heräsin virkeänä ennen yhdeksää aamiaiselle. Vaikka heittelin kaikuvassa, upea näkymäisemässä aamiaishuoneessa veitsiä ja haarukoita niin railakkaasti että muut vieraat kääntyivät katsomaan, minua vain nauratti. Stressaantunut ja kärttyinen surkimus-Liisa oli väistynyt lomailevan ja hyväntuulisen mademoisellen tieltä. Kiitos Strasbourgin!

Ainakin vielä toistaiseksi se tuntuu edelleen kodilta, yhdestä niistä monista.

– Liisa

P.S. Huomenaamuna tämä tyttö suuntaa ihan eri suuntaan, nimittäin Ouluun! Luvassa on vähän niinkuin työmatka, graduun liittyen siis. Jännää! Mitähän Oulussa kannattaa tehdä?

Jätä kommentti

Kategoria(t): Maailmalla, Reissussa

Stressin jälkeinen stressi

Minä nautin jollain perverssillä tavalla stressistä. Tilanne, jossa kaikki kaatuu ihan hetkisen kuluttua päälle eikä ehdi tekemään enää mitään pelastaakseen maailman ja ihmiskunnan, saa minussa syvällä asuvan taistelijan kohottamaan miekkansa.

Sama toimii myös pienemmässä mittakaavassa ja ilman miekkoja. Kun kaikki deadlinet lähestyvät tai ovat jo ohittettu, on aivan mahtavaa alkaa järjestämään tilannetta taas normaaliksi. Joskus riittää kun vie parvekkeella lojuvan biojätepussin roskikseen tai tiskaa tiskit. Joskus tämän lisäksi pitää vielä naputella koneella esseitä tai muita juttuja. Joskus ehkä käydä jopa töissä. Kaukana miekoista, mutta välillä tuntuu, ettei aika riitä tähänkään. Tyydyttävintä on kuitenkin huomata puolessa välissä urakkaa, että on jo puolessa välissä, wuhuu (kuvittele mielessäsi kärrynpyöriä tekevä Tiina). Stressin aikaiset hetket jotenkin työntävät minua jatkamaan.

No, huolimatta näistä oudoista stressinaiheuttajistani suurin ongelma minulle on stressin jälkeinen aika. Silloin tekisi mieli itkeä. Kummallinen on ihmismieli, koska eihän silloin ole enää mitään syytä nyyhkytykseen.

Kaipa minun pitäisi pitää stressiä yllä jatkuvasti välttääkseni näitä jälkikuohuja. Tai sitten opetella uusia selviytymiskeinoja niiden päihittämiseksi.

Stressitöntä tai stressillistä viikkoa Murut!

– Tiina

Jätä kommentti

Kategoria(t): Ajatuksia, Harmaa arki

Oi Jennifer!

Tätä toitotusta on varmaan internet täynnä, mutta silti: voi miten ihana Jennifer Lawrence onkaan! Pieni ihastukseni kasvoi suuremmaksi sydämen pamppailuksi neitosen Oscar-voiton myötä. Miten se onkaan suloinen ja inhimillinen! Se puhuu punaisella matolla vain nälästään! Se kaatuilee iltapuvussa portaissa! Se tekee hassuja ilmeitä ja nauraa itselleen! Puhumattakaan tietysti siitä, että on kaunis ja lahjakas. Hitsi vieköön, lisää perusteluja tykätä Jenniferistä voi löytää vaikka täältä.

Ehkä täytyy käydä katsomassa se Unelmien pelikirja -leffa, josta Jennifer pystin nappasi. Onhan siinä se yksi ihan kiva Bradleykin.

Eipä mulla muuta! Nyt tämä tyttö pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa ja suuntaa Helsingin kautta Pariisiin! Adieu!

Liisa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Elävät kuvat, Flirttiä

Aino Venna & onnekas sattuma

Allekirjoittaneella kävi mäihä voittaessaan liput tämäniltaiselle Aino Vennan keikalle Dynamoon. Olin jo melkein ehtinyt hankkia liput keikalle, kunnes sain viestiä siitä, että voitin liput. Minä, minä, joka en koskaan voita mitään, wuhuu!

Tämä postaus on nyt siis vaan muistutus kaikille, että tulkaahan tekin illalla kuuntelemaan Ainoa. Kuulostaa hyvältä, lupaan sen.

– Tiina

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kaupungilla, Musiikki

Rakkautta, romantiikkaa ja ruusunpunaisia unelmia

Hyvää ystävänpäivää!

Ja samalla vinkki turkulaisille, jotka pohtivat, minne viedä oma kullanmuru tänään. No tietysti Dynamoon ja Slow dance -discoon. Olohuone 306,4km2 -kaupunkitaidetapahtuma tarjoaa illan hitaat kaikille ilman pääsymaksua. Hidastelu alkaa kello yhdeksän. Nähdään siellä!

 

– Tiina

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized