Parasta tammikuussa

Näin tammikuun lopussa ajattelin listata, mitkä asiat ovat tehneet minun tammikuustani hieman valoisamman, lämpimämmän, reippaamman (tai laiskemman) ja ennen kaikkea mukavamman. Tammikuussa parasta siis oli:

1. Levylautasella: Jenny Wilson: Hardship ja Camille: Musichole


Kylmään talveen tarvitsee jotain kevyttä ja kaunista. Sen vuoksi tammikuussa levylautasella on soinut paljon Jenny Wilsonin loistava albumi. Camillen levyn sain lahjaksi ranskan serkultani ja se on noussut yhdeksi lemppareista. Camillen kappaleet tuntuvat kaikki tasapainottelevan nerokkaan ja hullun rajamailla – mutta minä pidän!

2. Ulkona: talvi ja lumi. Maaseudun talven ihmemaasta (linkki!) kirjoitinkin jo aikaisemmin, mutta kyllä talvinen Turkukin on upea. Paukkupakkanen ja lumi on kaunista.

3. Päällä: lämpimät vaatteet. Paukkupakkasilla ulkona on kaunista, mutta myös kylmä. Kylmässä taas ei palele, jos pukee tarpeeksi päälle. Kunpa sen muistaisi joka aamuisessa turhamaisuuden puuskassa ennen kotoa poistumista.

Lämmintä päälle: ystävien tekemät villasukat ja pipo ja kolmannelta ystävältä saadut lapaset. Oikealla taas maailman pisin ja lämpimin kaulahuivi, kynsikkäät (parhaat talvella!) ja pipo.

4. Yöpöydällä: Peter Englundin Sodan kauneus ja kauheus ja Leena Parkkisen Sinun jälkeesi Max

Sodan kauneus ja kauheus ei nyt varsinaisesti ollut yöpöydällä iltalukemisena vaan ennemminkin paniikkilukemisena, sillä minun piti tehdä siitä kirja-arvostelu viime maanantaihin mennessä. Silti en saanut teoksesta yliannostusta, vaan ajattelin palata sen pariin vielä myöhemminkin. Englundin uusin teos on historiantutkimus, mutta myös mukaansatempaava lukuromaani. Se kertoo ensimmäisestä maailmansodasta uudelta näkökannalta: siinä 19 eri päähenkilöä kuvaavat maailmansotaa omien kokemustensa kautta. Englund on käyttänyt tutkimuksensa  aineistona päiväkirjoja, muistelmia ja kirjeitä. Tässä kirjassa ensimmäinen maailmansota on kaikkea muuta kuin mutaista länsirintamaa tai tylsää sotataktikointia: se on yksittäisten ihmisten kokemuksia ja ajatuksia. Suurin osa kirjan henkilöistä on parikymppisiä, armeijan hierarkiassa melko alhaalla olevia sotilaita, mutta mukana on yksi vanhempi ranskalainen virkamies ja yksi lääkäri, kaksi sairaanhoitajaa ja yksi sodan alkaessa 12-vuotias koulutyttö. Suosittelen kirjaa kaikille. Sotien kauheutta ei saa unohtaa.

Leena Parkkisen teos taas on toista maata, mutta ei mikään maailman iloisin kirja sekään. Se on minulla vielä hiukan kesken, mutta siitä huolimatta olen häkeltynyt Parkkisen kirjoittajan taidoista. Siiamilaisten kaksosten Maxin ja Isaacin tarina on lumoava ja uskomattoman kauniisti kirjoitettu – on vaikea uskoa, että tämä tosiaan on Leena Parkkisen esikoisromaani. Sinun jälkeesi Max sijoittuu sekin historiaan, 1900-luvun alun Eurooppaan ja 1920-30-lukujen Helsinkiin, mutta on fiktiota. Se on koskettava tarina toiseudesta, yksinäisyydestä, ulkopuolella elämisestä, rakkauden ja hyväksynnän etsimisestä.

5. DVD-soittimessa: The Wire

Vietin joululomani Langalla-sarjan viiden tuotantokauden parissa ja nyt sen loputtua elämässäni tyhjä aukko, jota olen yrittänyt paikkailla esimerkiksi The Ozilla (ihan kelvollinen korvike). The Wire on ehkä maailman paras sarja ja on käsittämätöntä, että sen tekeminen lopetettiin viiden tuotantokauden jälkeen. Sarja kertoo Baltimoren poliisista ja huumekaupasta, korruptoituneesta ja läpimädästä systeemistä. Hienoa on, kuinka sarjassa sekoittuvat hyvä ja paha: katsoja ei osaa lopulta sanoa, onko poliisi, poliitikko vai huumediileri oikeassa, saatika sitten hyvä ihminen. Ikävöin sarjan kaikkia hahmoja, mutta erityisesti erästä kylmäveristä tappajaa ja huumepomoa, Marlo Stanfieldiä. Kyllä, rakastuin tv-sarjan hahmoon, joka on kaiken lisäksi kylmä, toisten heikkouksista hyötyvä kingpin ja pelottava tappaja. Hieno miesmaku minulla, odotan innolla milloin alan kirjoittelemaan rakkauskirjeitä vangeille.

The Wire -sarjan ikävöinnin ja Marlo Stanfield -rakkauden  kunniaksi vielä sarjan neljännen tuotantokauden tunnusbiisi:

Sellaista tammikuussa, katsotaan mitä helmikuu tuo tullessaan. Luvassa olisi ainakin kissan hoitamista, juhlintaa, enemmän opiskelua ja yritys ryhdistäytyä elämässä.

Mukavaa helmikuuta!

– Liisa

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Elävät kuvat, Garderobi, Harmaa arki, Kirjat, Musiikki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s