Rannalla

Mitä tehdä, kun toista rakastaa – rakastaa niin paljon, että sydäntä kuristaa – mutta seksi, jo pelkkä ajatuskin siitä, kauhistuttaa? Miten sanoa siitä toiselle, toiselle joka odottaa hääyötä ja ensimmäistä seksikokemusta innoissaan ja kiihtyneenä? Miten sanoa sanat, jotka olisi pitänyt sanoa jo kauan aiemmin? Entä miten peruuttaa ne sanat, joita ei olisi pitänyt sanoa? Miten pysäyttää hääyö, jonka pitäisi olla onnellinen hetki, mutta joka kääntyy aivan väärään suuntaan? Miten pysäyttää se onnettomien, vahingossa tapahtuvien ja kiusallisten sattumusten ketju, joka muuttaa tulevan ihan päälaelleen?

Luin viime viikolla Ian McEwanin uusimman, vuonna 2007, ilmestyneen teoksen Rannalla (On Chesil Beach). Kirjan takakansi kuvaa teosta mestarilliseksi romaaniksi elämän sattumanvaraisuudesta ja pienten valintojen suuresta merkityksestä. Siihen on oikeastaan helppo yhtyä. Kirja on näennäisesti kepeä romaani nuoresta parista 1960-luvun alun Englannissa. Florence on pumpulissa kasvanut, varakkaan perheen kiltti tyttö, joka elää klassiselle musiikille. Edward on historiaa opiskellut köyhän perheen poika, joka hullaantuu Florenceen kaikin puolin: hänen pidättyvyyteensä, jonka Edward tulkitsee väärin, hänen hymyynsä, nauruun.

Florencen kanssa Edward astuu uuteen maailmaan, joka on täynnä klassista musiikkia, tenniksen peluuta, suuria valkoisia huoneita ja lämpimiä puulattioita. Florencen perheen luona Edward maistaa ensimmäistä kertaa elämässään mysliä, oliiveja, juustoa joka ei ollut cheddaria, bouillabassea ja vastajauhettua suodatinkahvia. Edward hyväksyy työpaikan Florencen isän firmasta, vaikka ei ymmärrä teknologiasta hölkäsen pöläystäkään. Edward rakastaa Florencea ja Florence Edwardia, ja vajaan vuoden tapaamsiensa jälkeen he menevät naimisiin. Jotain on kuitenkin jäänyt sanomatta, jotain mistä olisi pitänyt puhua.

Rannalla-romaani sijoittuu pieneen hotelliin Chesil beachin rannalle, jossa Florencen ja Edwardin häät järjestettiin. Kirja kertoo heidän hääyöstään, yöstä johon on ladattu niin paljon odotuksia ja pelkoja. Se kertoo Florencen ja Edwardin tarinan, mutta myös niin paljon ajasta ja odotuksista, historiasta ja nykyhetkestä. Lukija voi hyvin samaistua toisaalta Florencen pelkoihin ja kauhukuviin ja toisaalta Edwardin pulppuavaan intoon. Miten erilainen – ja toisaalta samanlainen – maailma onkaan ollut silloin, 50 vuotta sitten.

Kirjassa seurataan hetki hetkeltä, sana sanalta ja kosketus kosketukselta, mihin suuntaan Edwardin ja Florencen suhde etenee. Minä lukijana elin heidän mukanaan joka hetkessä: joskus kannustin tekemään jotain, mutta suurimman osan ajasta kiljuin pääni sisällä epätoivoisena. Ei noin! Älä sano sitä! Miksi et voi vain ottaa toista kädestä kiinni ja pyytää anteeksi? Tai sanoa, että ei se mitään?

Rannalla-romaanissa tulee tosiaan kivuliaasti esiin se, miten paljon pienet sanat ja teot vaikuttavat tulevaisuuteen. Ian McEwan on uskomattoman taitava kuvaillessaan tunnelmaa ja tunteita. Hän unohtuu välillä kuvailemaan ikkunasta näkyvää maisemaa tai hotellihuonetta, mutta silloin, menneessään virran ja tunnelman mukana, hän on kirjoittajana parhaimmillaan. Olen rakastanut McEwanin aiempiakin teoksia, Atonement (Sovitus, 2004) ja Enduring Love (Ikuinen rakkaus, 1998),  jotka olen lukenut niiden alkuperäiskielellä englanniksi liian monta vuotta sitten. Hänen kirjansa kertovat rakkaudesta, kivuliaalla mutta silti kauniilla tavalla. Luettuani Rannalla-romaanin on minun pakko palata uudestaan Atonementin ja Enduring loven pariin. Yllättäen niistä tehdyt elokuvat eivät tee teoksille oikeutta, vaikka ihan kelvollisia ovatkin.

Oletteko te lukeneet Ian McEwania?

– Liisa

Mainokset

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjat

4 responses to “Rannalla

  1. Ihmettelen niitä jotka kuulemma kyllästyvät heti johonkin blogiin, jos joka päivä ei tule vähintään yhtä postausta luettavaksi. Siis miten ihmeessä, enhän ehdi lukea muutenkaan kaikkia blogeja 🙂

    Siispä tämäkin kommentti tulle hiukkasen myöhässä, mutta kiitos kirjavinkistä! En ole lukenut noita koskaan, mutta olen nähnyt Sovituksen elokuvana ja voisin kuvitella, että pidän myös alkuperäisromaanista!

    • Hei, kommentit on tervetulleita ja ilahduttavia milloin tahansa!
      Sovitus toimi kyllä elokuvanakin, mutta kirja nyt on aina kirja (tosin minulla sen lukemisesta on jo niin kauan, etten oikein muista miten hyvä se oli ..). Kannattaa tosiaan tutustua ja tuo Rannallakin oli mukavaa luettavaa. Kiva jos vinkki miellytti, tule kertomaan mitä tykkäsit jos/kun saat luettua.

      – Liisa

  2. iinamari

    Oi, Ian McEwan on todella ihana kirjailija! Me like – noup – love ! Oli todella piristävä yllätys törmätä johonkuhun joka tykkää myös. 🙂 Sovituksen luin sattumalta pari vuotta sitten ja ostin leffan myös. Leffa on mielestäni aika hyvä, kun on lukenut kirjan pohjalle! Muuten ei meinaa henkilöiden välisistä suhteista oikein saada selvää (äippäni ja pikkusiskoni olivat ainakin aikas pihalla, kun katsoivat pelkän leffan, mutta tykkäsivät kyllä). Tuota Rannalla -kirjaa aloitin kyllä lukemaan, mutta ainakin alku oli niin hitaasti etenevää, että jätin kirjan kesken – suoraan sanottuna odotukset olivat paljon korkeammalla. Mutta nyt kyllä houkuttaisi käydä hakemassa se kirjastosta uudelleen.. 😛 Tekstistäsi sain sen käsityksen että ihan lukemisen arvoinen on!

    Tosiaan hassu sattuma, että nyt törmäsin kirjoittamaasi Ian McEwan juttuun – luin juuri Atonementin englanniksi (suomenkielisestä lukukokemuksesta oli jo paaaljon aikaa), ostin nimittäin kys. kirjan parin viikon takaiselta Lontoon reissultani!

    • Hei, kiva tosiaan kuulla muistakin jotka tykkää. Mulle kävi Rannalla kanssa niin, että olin ottanut sen lukemiseksi yhdelle junamatkalle, joka – kiitos VR:n ja lumimyrskyjen – venähti pitkäksi ja luin kirjan melkein kokonaan sen aikana. Alku tosiaan on aika hitaasti etenevä, enkä tiedä olisinko muussa ympäristössä sitä jaksanut lukea, mutta junamatkalla se oli ainoa asia johon keskittyä ja sitten se imaisikin mukaansa kun oli ehtinyt tarpeeksi pitkälle. Alku tuntui aika hömpältä, mutta kun kirjan oli saanut loppuun, niin siinä kaikessa olikin järkeä (tai ei ollut järkeä, mutta siis kaikki yhdistyi kokonaisuudeksi). Suosittelen siis!

      Minunkin täytyy tosiaan palata Atonementin ja Enduring loven pariin, kun niiden lukemisesta on jo paljon aikaa. Olen vähän sellainen, että ”unohdan” kirjat – muistan kyllä, että olen ne lukenut ja pidin niistä, mutta voin silti lukea ne hetken päästä uudestaan, kun en muista juonta ja tapahtumia kunnolla.

      Kiitos kommentistasi, kirjoista on ihana keskustella!
      – Liisa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s