Taivastelua takista

Ostin vappuhuumassa itselleni takin. Tarkoitus oli hankkia tummansininen tai vaaleansävyinen kesätakki, joka olisi riittävän viileä vähän lämpimillekin päiville, mutta joka riittäisi lämmönlähteeksi myös tuulisina ja pilvisinä päivinä. Joo-o, tiedän kyllä että yhdistän liikaa vaatimuksia aina yhteen vaatekappaleeseen, mutta eikö olisikin ihanaa jos samaa vaatekappaletta voisi käyttää eri tilanteissa. No mutta, mitäs sieltä kauppakassista sitten paljastuikaan?

Nümph:n kirkkaan vaaleansininen takki, joka on melkein lämpimämpi kuin yksikään talvella käyttämistäni takeista. Ja väri! Hmmm, se ei oikein ole itseäni, vaikka kaunis väri onkin. Olen jo niin tottunut pukeutumaan mustaan, harmaaseen ja ruskeaan, että tummansinisen käyttäminen on radikaali veto. Olen kuullut monia positiivisia kommentteja takistani ja äitini myhäili itsekseen, että on todella ihanaa, että käytän taas värejä kuten nuorempanakin. Minusta on todella tullut viimeisimpien vuosien aikana melkoinen harmaavarpunen, vaikka aina shoppaillessani yritän välttää mustia ja harmaita vaatteita.

Jo kaupassa pohdin pääni puhki, voinko ostaa tuon värisen takin, mutta rakastuin takin malliin niin kiihkeästi, että takki lähti mukanani kotiin. Liisan yllytykselläkin taisi olla osansa ostopäätökseen! Vappusää tuulenpuuskineen ja sadekuuroineen sopi uuden takin ulkoiluttamiseen täydellisesti, mutta todelliseksi kesätakiksi siitä ei kyllä ole. Väri hirvittää minua yhä, mutta olen yrittänyt pakkokäyttää takkiani päivittäin ja tilanteessa kuin tilanteessa, jotta tottuisin taas tähän uuteen värikkääseen identiteettiini. Musta-valkoiset päiväni ovat ohi!

-Tiina

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Garderobi

2 responses to “Taivastelua takista

  1. Elina

    Tiina-tyttönen, tuo takki pukee sua oikeasti! Mutta myönnetään: mäkin pidän mustasta ja harmaasta, ne on kivan neutraaleja, ja niihin voi sitten yhdistää vaikka värikkäämmän huivin nätisti. Ehkä tuo on turhan kuuma helteillä, mutta onhan niitä Suomen kesässä koettu kylmiäkin päiviä aina silloin tällöin… 🙂

    • Tykkään ihan hirveästi tuosta takista, mutta pelästyn vieläkin aina kun katson peiliin takki yllä. No, huomenna pitäisi olla jo hellettä eli saan aikaa sulatella tuota väriä. Mutta mitä ihmettä mä laitan huomenna päälle?! Kaikki vanhat takit kyllästyttää enkä haluaisi edes kaivaa kesätakkeja esille, blääh. En taida laittaa takkia lainkaan…

      – Tiina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s