Havaintoja kissan kanssa elämisestä: Kevään ilot ja saaliin jakaminen

Kesän tullessa pienestä vähän lihavasta, pehmoisesta ja maailman nössöimmästä mustavalkoisesta kattimakkarasta paljastuu itse pahuuden inkarnaatio. Talven sohvan nurkassa ja peittojen alla laiskotellut kissa alkaa kirmailla ulkona ja saalistaa viattomia (ja ei niin viattomia) kanssaeläjiä, kuten hiiriä, myyriä, käärmeitä, lintuja, oravia ja jopa pupun poikasia. Vaikka sillä pimpulalla on kulkunen kaulassa! Jopa 15-vuotias punertava seniilivanhuskatti saa pikkueläimiä kiinni – miten tyhmiä ne oikein ovat?

Kissan omistajan on jossain määrin hyväksyttävä lemmikkiensä saalistajanvaistot, vaikka sydäntä hiukan riipiikin viattomien luontokappaleiden ankea kohtalo julmien kissojen leikkikaluina. Vaihtoehtona olisi teljetä kissat sisätiloihin, mikä maaseudulla asuessa tuntuisi olevan suoranaista kidutusta – kun ne kerran ovat maistaneet vapautta ..

Silti jossain kulkee raja. Ja se raja kulkee siinä, ettei niitä saaliita tarvitsisi tuoda sisälle, vaikka kattimaakari kuinka haluaisi lahjoittaa ne omistajalleen. Viime perjantaiaamuna olin taas pikkuriikkisessä kiireessä kiskomassa aamukahvia (ilman tuoremehua) kitaani ja pakkaamassa kapsäkkejäni jotta voisin suunnata Turkuun muutaman tunnin päästä alkavaan tenttin, kun yksi mustavalkainen pahuuden ilmentymä ryntäsi sisään avonaisesta ikkunasta. Kuollut orava suussaan.

Positiivista oli se, että saalisorava oli kuollut – niitä puolieläviä tai kokonaan eläviä lintuja tai jyrsijöitä kun ei ole mukavaa metsästää, jotta ne saisi ulos talosta – minne ne muuten kuuluvatkin. Negatiivista taas se, että se oli orava. Ja mihin tämä karvainen paholainen saaliinsa kanssa menee? No tietysti puhtaita, silittämistä odottavia vaatteita sisällään pitelevään pyykkikoriin (jossa tosin Missukka nukkuu aika useasti).

Siinä aamukiireiseltä kissanomistajalta menivät aamukahvit väärään kurkkuun ja pieni kiukku nousi pintaan.

Kun menin pyykkikorin viereen torumaan kattia ja sen raasua saalista, se pahuuden ilmentymä kehtasi vielä murista minulle. Kissa ja saalis (sekä pyykkikori) lensivät ulos aika vauhdilla.

Vaikka rakastan nykyisiä kissojamme yli kaiken, on välillä ikävä vanhaa kisulia, joka jätti saaliinsa sentään aina kohteliaasti ulko-oven eteen odottamaan, että omistajat saapuivat töistä.

– Liisa

P.S. Tänä aamuna mustavalkoinen kattimaakari ilahdutti Äitiäni tuomalla sisään elävän linnun. Voi pojat sitä huutoa ja sähellystä. Onneksi olin unisena peittojen alla turvassa.

Mainokset

6 kommenttia

Kategoria(t): Harmaa arki, Herkuttelu, Karvakorvat, Koti

6 responses to “Havaintoja kissan kanssa elämisestä: Kevään ilot ja saaliin jakaminen

  1. Aww, kissat on niin suloisia kun ne haluaa tuoda saaliit näytille 😉

    Mutta onhan se aika inhaa, että niiden pitää ylipäätään tyhjentää pihamaa kaikista muista eläimistä. Ristiriitaisia otuksia. (ja tuo eka kuvasi, etteikö olisi suloinen kissi..!)

    • Heh, minä en enää löydä siitä saaliin näytille tuomisesta mitään suloista, kun olen hätistellyt eläviä otuksia sisältä, kaivellut kuolleita sohvan tai kirjahyllyn alta tai keräillyt sulkia pitkin asunnosta. Mutta joo, ei sille mitään voi etteikö se hurja saalistaja osaisi silti olla maailman suloisin kotikissa. Harmi kun se kasvoi isoksi. 😉

      – Liisa

  2. Olen kuullut myös teoriasta että kissojen mielestä ihmiset (”isot kissat”) ovat huonoja metsästäjiä. Sen vuoksi ne joko tuovat saaliinsa ihmisille, tai sitten tuovat sen näytille tyyliin ”NÄIN. Se tapahtuu NÄIN. Ei voi olla niin vaikeaa…”

    Oravatkin muuten syövät lintujen munia ja poikasia, eli Tiku ja Taku-propaganda ei ole ihan totta.

    • Hei, joku muuten kertoi mulle että niiden kissa oli tuonut niiden pienelle lapselle hiiriä ja muita, ensin vähän elossa ja sitten kuolleina ja yritti opettaa sitä metsästämään. Aika .. no, suloista tavallaan, vaikka vähän karmaisevaa.

      Ja joo, ei ne oravatkaan mitään kullannuppuja tosiaan ole, eikä onneksi kissat niitä kovin usein saa kiinni. Eniten minua harmittaa myyrät, ne on jotenkin niin symppiksiä.

      – Liisa

      • Ilona

        Myyrätkö symppiksiä, mistä kohdasta? 🙂
        Kesämökkini piha on jatkuvasti kuin myllätty perunamaa, kun myyrät poksauttelevat maanpintaan aina uuden tunnelinsuun. Ja syövät vielä kaikki puut, herhiläiset… Muistaakseni meidän kissat ei kuitenkaan juuri koskaan syöneet myyriä, eikä päästäisiä. Miksiköhän?

      • Haha, no tuolta viherpeukalon kannalta myyrät ei tosiaan taida olla kovinkaan symppiksiä. 😀 Mä näen niitä aina vain ressukoina ja henkensä heittäneinä, niin ne herättää sympatiaa. Ei meidänkään kissat muuten taida syödä (vaan tappaa, julmurit) myyriä, maistuukohan ne sitten pahalta?

        – Liisa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s