Veljeni Leijonamieli ja yhteiseloa


Lukioaikaiset tunnelmat hiipivät yksiöni ahtaiden seinien sisään veljeni tullessa (ainakin) muutamaksi päiväksi asumaan luokseni. Jo silloin 2000-luvun alussa tarkoitus oli, että velipoika bunkkaisi olohuoneessani vain silloin tällöin. Voitte varmaan arvata, miten tässä lopulta kävi ja kenestä tuli se seesteinen kotihengetär, joka pesi toisen treeneistä hikiset vaatteet ja kokkaili päivän ruuat (ja meinasi seota tähän outoon ja sopimattomaan rooliinsa).

Oikeastaan on todella ihanaa majoittaa veljeni, koska emme nykyään näe niin paljon, mihin olen tottunut. Aina päiväkodista lukion loppuun asti olin kaksoisveljeni kanssa samassa luokassa ja liikuimme myös vapaa-ajalla samoissa kaveriporukoissa. Joskus tämä otti päähän suunnattomasti, mutta useimmiten se oli vain hauskaa temmellystä.

Ylistyslaulua veljeni saa myös siitä, että kestää aina pikkusiskon kiukuttelut syytä kysymättä, on huolehtinut ja edelleen huolehtii siskonsa kotiin erinäisistä illanvietoista ja ymmärtää (tahtoessaan) minua melkein puolesta sanasta. Imartelevaa, vaikkakin myös osin nöyryyttävää, ovat olleet kaikki tuloksettomat parittamisyritykset veljeni joukkue- ja inttikavereiden kanssa. Ehkä senkin voi ymmärtää jonkinlaisena huolehtimisena tai välittämisenä. Tai epätoivona sisko-kullan ikisinkkuudesta.

Yhteiselomme on sujunut tähän asti melko kitkatta. Sain jopa yhtenä päivänä istuutua valmiiseen ruokapöytään, ja erityisesti olen nauttinut siitä että joku muu kantaa ne kauppakassit kotiin asti. Yllättävän nopeasti olen tottunut toisen ihmisen läheisyyteen (ja hikisiin sukkiin). Tosin tämä sopeutuvaisuuteni johtuu varmasti siitä, että olemme lähteneet maailmalle samasta pesueesta.

Ainoat erimielisyydet ovat syntyneet musiikista, vaikka muistan vielä hyvin ajan, jolloin säästimme yhdessä rahaa yhteisiin levyihin. Eikä siitä ole montaa vuotta, kun Ruisrockissa hajaannuimme porukasta fiilistelemään Apulantaa. Siinä ”ne tuplat” istuivat kauniisti vierekkäin odottaen innolla bändin vanhempaa tuotantoa kuultavaksi, muistelivat omia Apulanta-aikojaan ja päivittelivät nyky-teinien rellestystä.

– Tiina

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Harmaa arki, Koti

2 responses to “Veljeni Leijonamieli ja yhteiseloa

  1. Elina

    Koska minulla ei sisarusten kanssa elämisestä samassa asunnossa ilman vanhempia ole kokemusta, haluan kuitenkin off-topicina sanoa, että Veljeni Leijonamieli on yksi ihanimpia kirjoja ikinä. Kun minä kuolen, minä haluan Nangijalaan – vaihtoehtotodellisuudet / toiset maailmat (+ mielikuvitus) rulettaa!

    … Musiikki on niin ihanan mielipiteitä kirvoittava aihe.

    -Ellu

    • Veljet on oikeesti ihan parhaita. Siinäkin suhteessa että niitä voi soimata ihan loputtomasti ilman pelkoa välirikosta. Ainakin kaksoisveljet. Meillä on varmaan jonkinlainen symbioosijuttu, koska vaikka me ollaan aika erilaisia nykyään, niin silti toinen on tosi tärkee toiselle. Veljet on myös melko yllätyksellisiä olentoja: tuolla mun velipojalla on iltalukemisena mukana Flaubertin Salambo, jota mäkään en oo lukenut… Pitäis muuten ottaa taas yöpöydälle tuo Veljeni Leijonamieli, taitaa kyllä jäädä odottamaan parempaa aikaa.

      – Tiina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s