Kylässä Oviedossa

Tosiaan, Liisa oli syyslomallaan Tiinan luona kylässä Oviedon-kylässä, mistä ehdimmekin jo hieman tarinoida aiemmin. Jälleennäkeminen monen kuukauden tauon jälkeen oli riemukas ja ne viisi päivää jonka vierailu kesti, olivat naurun, puheen sorinan, viinin, herkkujen, kirjojen, ja kaupungilla haahuilun täyteisiä. Mitään kovin erikoista emme tehneet, koska Tiina ahkeroi viikolla koulussa ja aika kului vain jutustellessakin, mutta parasta olikin nähdä toisiamme pitkästä aikaa. Ja tutustua Oviedon kaupunkiin!

Syksyisestä Strasbourgista ja kylmästä sekä lakkojen sekoittamasta Pariisista saapuneelle Liisalle Oviedo oli ihanan värikäs ja ennen kaikkea lämmin. Alkuloman ajan meitä hellittiin lämpimillä ja aurinkoisilla päivillä, jolloin lämpöasteet kipusivat varmasti yli kahteenkymmeneen. Jatkuva palelija oli onnellinen lämmöstä, vaikka kyllä siellä Espanjassakin paleltiin sisällä. MIkä siinä on, että sisällä ei saa olla lämmin?

Oviedon vanha kaupunki on juuri niin hurmaava kuin Tiina on kuvaillut. Siellä voisi harhailla päivät pitkät, ihastella kirkkaan värisiä taloja ja kauniin synkeitä kivisiä rakennuksia. Kamalaksi vanha kaupunki tosin muuttuu lauantai-iltaisin, kun kaupungin nuoriso valtaa kadut kaljatölkkiensä kanssa. Silloin siellä oli äänekäs ja sotkuinen kaaos, jossa mummoutuneet suomalaistytöt ahdistuivat.

Parasta oli hyvän seuran ja lämmön lisäksi espanjalaiset herkut ja halpa mutta maistuva viini. Kyllä nautiskelijat nauttivat!

– Tiina ja Liisa

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Flirttiä, Herkuttelu, Kaupungilla, Maailmalla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s