Pikkujoulut Espanjassa

Pikkujoulut Espanjassa, hmmm. Kuulostaapa ristiriitaiselta, mutta näin me teimme. Perjantaina pidimme pikkujoulut perisuomalaiseen tyyliin. Itsetehtyjä joulutorttuja ja joulupipareita huuhdeltiin alas glögillä. Leivoimme monta tuntia, mutta jouluntuoksusta aiheutuva kotoinen tunnelma oli sen arvoista. Ah, kaikkien mausteiden tuoksujen sekamelska, ihanan jouluista. Kutsuvieraslistallamme oli niin espanjalaisia, saksalaisia kuin ranskalaisiakin, joten vähän jännitti, mahtaako herkkumme jäädä syömättä.

Voitte varmaan kuvitella, kuinka hankalaa oli löytää täältä kaikkia tarvittavia aineksia ja mausteita leipomuksiimme. Onneksi olimme varautuneet etukäteen ja pyytäneet Suomesta joitain tiettyjä ainesosia, joita täältä ei saa. Ja tietysti glögiä. Lopputulos oli kyllä yllättävän lähellä juuri sellaista, jota makunystyrät jo odottelivatkin.

Suomalaisuutta edustivat herkkupöydässämme myös lakritsit ja salmiakit. Kaikille vieraille tarjottiin myös tervetuliaismaljana salmaria. Hahaa, mitä ilmeitä ja kiroilua, mutta jotkut ihan oikeasti pyysivät lisääkin. Yllättyksenä tuli myös se, kun pipareiden reseptiä pyydettiin minulta kahteen eri otteeseen. Turhaan siis häpeilemme suomalaista ruokakulttuuria (tai juomakulttuuria). Se on aivan yhtä outo, mutta kiehtova kuin suomalaiset itsekin. Vai olivatko vieraamme vain erityisen kohteliaita?

 

– Tiina-tonttu

Mainokset

4 kommenttia

Kategoria(t): Herkuttelu, Maailmalla

4 responses to “Pikkujoulut Espanjassa

  1. Oooh, kuulostaa niin kivalta! Kansainväliset pikkujoulut, mäkin tahtoisin! Salmariakin löytyisi, tosin ei mitään piparijuttuja enkä mä ole tainnut koskaan tehdä itse piparitaikinaa, joten jännittävää olisi. Miten te glögiäkin sinne saitte?

    Terkuin kateudesta vihertävä Liisa

    • Täällä on pari muutakin suomalaista, niiden vanhemmat kävi täällä ja toivat tullessaan glögiä. Oli hauskat pippalot, ja pipareita on tosi helppo leipoa itse. Kokeillaan ensi vuonna yhdessä. Mä yllätyin oikeesti siitä, että kaikki maistui vieraille. Jotenkin ajattelin, että niissä on liikaa outoja mausteita tai jotain. Haha, eilen jo suunniteltiin vappua ja tippaleipien tekoa. Se menee jo yli mun osaamistason, mutta katsotaan..

      – Tiina

  2. Hansikas

    Huh, mä oon tinannu jo melkosesti glögiä (alkoholilla ja ilman) ja syöny joulutorttukiintiöni täyteen. No en mä kieltäydy jos joku tarjoo, mut eipähän tarvii enää leipoo. Kuulosti kyl oikeen kivalta teiän pikkujoulut:-) Onk noi piparit sit muka niin pohjoismainen juttu?

    • En mä tiedä, onko ne pelkästään pohjoismainen juttu, mutta ei ainakaan espanjalainen. Täällä ei oikeen käytetä mitään mausteita, ainakaan kovin vahvoja. Saksassa kuulemma on jotain vähän vastaavaa, mutta ei kuitenkaan samanlaista.

      – Tiina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s