Bazinga!

Kun on viettänyt neljä päivää neljän seinän sisällä (lukuunottamatta maanantaista lääkärissä käyntiä), suurimman osan ajasta nukkuen peiton alla tai katsellen nörttisarjaa, on paluu ihmisten ilmoille hieman hankalaa ja ennen kaikkea arveluttavaa.

Ensinnäkin se, että on viettänyt liian monta päivää omassa seurassaan maaten sängyssä, tuottaa hankaluuksia ensinnäkin ylös nousemiseen, säädyllisten ja kohtuullisen siistien vaatteiden pukemiseen ja oman kodin ulkopuolelle astumiseen. Toiseksi oman haasteensa joukkoon lisää viihdykkeenäni toiminut tv-sarja, hulvattoman hauska komedia The Big Bang Theory. Pelkään alkaneeni muistuttaa sarjan eksentristä hahmoa, teoreettista fyysikkoa Sheldon Cooperia – tosin ilman hänen viiltävää älyään ja fysiikan tajuaan. Ihan vain sitä eksentrisyyttä ja sosiaalista kömpelyyttä.

Kun siis eilen uskaltauduin ulos tulostamaan tämän päiväisiä junalippuja ja näkemään ystävää, olivat oltavat hieman jännittävät. Ihmisiä joka puolella. Ihmisiä, jotka tunkevat liian lähelle ja alkavat jutustella liiankin helposti arkipäiväisiä, parler de la pluie et du beau temps. Yritin karkoittaa niitä ympäriltäni niiskuttamalla kovaäänisesti ja hengittämällä Darth Vaderin tyyliin. Ne tosin onnistuivat ihan luonnostaan, suuremmin yrittämättä.

Ystävää tavatessani suomen kielen sanat olivat ihan hukassa ja puhuin vähän päättömiä, kuten että Suomessa ilmat ovat laihtuneet. Juoksin hätääntyessäni karkuun tarjoilijaa (tosin se saattaisi olla aiheellista, on ne ennenkin antaneet puhelinnumeroitaan ja paljastuneet epätoivoisiksi häriköiksi). Kesken kaiken ruokailun ystävä huomautti, että minulla on paita väärin päin. Siis niin että v-kaula-aukko oli niskassa. Ei taas.

Mutta kaiken kaikkiaan eilinen piipahdus ihmisten ilmoille meni oikein hyvin. Ei suurempia vahinkoja. Tänään sen sijaan on edessä jännittävä junamatka jossain epäilyttävässä Sveitsistä tulevassa discojunassa, jossa on erikseen hiljainen zen-osasto ja sähäkkä zap-osasto. Ja minä niiskunenä olen tottakai sillä zap-osastolla. Pelko Sheldonmaisesta innostuksesta junassa matkustamisesta taitaa olla turha. Tai no, mistäs sitä tietää miten hauskaa siitä tulee.

Suurin pelkoni ei siis taidakaan olla se, että muutun Sheldoniksi. Eniten minua huolestuttaa se, kuinka kolmen tuotantokauden jälkeen tohtori Sheldon Cooper on alkanut vaikuttaa melkoisen hurmaavalta. Pelkään siis, että seuraavalla kerralla raahaan kotiini jonkun hyvin omituisen ja hieman autistiselta vaikuttavan neron. Tai minun tapauksessa en tunnistaisi neroutta lainkaan, vain se olisi vain joku satunnainen, tosi omituinen kaveri joka on yhtä pitkä ja laiha kuin Sheldon. Bazinga!

No, katsotaan mitä tapahtuu. Nyt matka käy kohti Pariisia ja Ranskantädin mökkiä, jossa sielläkin sulkeudun neljän seinän sisään niiskuttamaan ja kirjoittamaan sitä 20 sivun kirja-arvostelua ranskaksi. Siellä seurana on sentään neljä kissaa, täti ja kohta äitikin. Ihanaa!

Mukavaa loppuviikkoa!

– Liisa

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Harmaa arki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s