Olen viettänyt viime aikoina melkoisen elokuvapainoitteista elämää, sillä leffoja on tullut katsottua paljon niin valkokankaalla kuin kotonakin. Muttakun! Leffassa käyminen on täällä ihanan halpaa (opiskelijalippu aina noin kuusi euroa, kulttuurikortilla taas pääsee kuuden ja kymmenen näytöksiin neljällä eurolla) ja onhan se nyt mukavaa ajan vietettä. Varsinkin, kun päätin viettää sitä alkoholitonta (tai nyt se on vaihtunut vähemmän alkoholia) aikaa. Varsinainen elokuvissa käynti on sitä paitsi aina elämys, eikös?
Niinpä kävin taas viime viikonloppuna elokuvissa. Tällä kertaa katselun kohteena oli Massy Tadjedinin ohjaama Last Night, joka oli melkoisen ovela kertomus rakkaudesta, onnesta ja pettämisestä. Elokuva seuraa nuorta avioparia, Joanaa (kaunis Keira Knightley) ja Michaelia (sympaattinen Sam Worthington), jotka ovat onnellisia yhdessä ja rakastavat toisiaan, mutta ajautuvat silti houkutukseen pettää.
Michaelin työpaikan juhlissa Joanna esitellään upealle Lauralle (säteilevä Eva Mendez), josta Michael ei ole kertonut melkeinpä sanaakaan. Jo huomaa Michaelin ja Lauran vaihtamat katseet ja alkaa epäillä, salaako Michael häneltä jotakin. Ilta päättyy riitaan, eikä asiaa auta se, että seuraavana päivänä Michael lähtee työmatkalle, seuranaan muun muassa Laura. Jo ja Michael saavat asiat selväksi, mutta epävarmuus jää. Ja sattumalta Jo törmää seuraavana aamuna entiseen rakastettuunsa Alexiin (hurmaava Guillaume Canet). Elokuva seuraa Jo:n iltaa New Yorkissa entisen ranskalaisen rakkaansa kanssa ja Michaelin iltaa työmatkalla sädehtivän kauniin kollegan vierellä. Mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään? Mikä on oikeastaan tärkeää?
Menin katsomaan filmiä ilman mitään ennakko-odotuksia ja se yllätti minut todella iloisesti. Se oli hienon realistinen elokuva ihmissuhteista. Rakkaudesta. Mustasukkaisuudesta. Siitä miten kaikki on lopulta niin pienestä kiinni. Siitä miten voi olla täysin onnellinen toisen kanssa, mutta silti viehättyä muista ihmisistä. Kuka nyt oikeastaan pettikään ja ketä?
Elokuva osoittaa sen, mikä on totta tosielämässäkin. Sitä ettei pettäminen ole aina sydämetöntä seksinjanoa tai kännistä räpeltämistä. Sen ettei suhteessa todellakaan tarvitse olla mitään vialla, toista voi rakastaa – ja silti voi ajautua tilanteeseen, missä ei pitäisi olla. Elokuva saa pohtimaan, että mikä onkaan oikeastaan pettämistä, ja mikä on pahempaa: sen että tuntee vetoa kollegaan, jonka kanssa viettää 40 tuntia viikossa? Vai se, että salaa puolisoltaan menneisyyden rakkauden, jota ajattelee edelleen, kun ei saa unta? Jokaisella on salaisuuksia ja niin kuuluukin olla, mutta mitkä salaisuudet ovat liian merkityksellisiä pidettäviksi? Onko pahempaa harrastaa seksiä vieraan kanssa, kuin istua salaa illallisella vanhan ystävän kanssa, josta toinen ei tiedä mitään?
Niin, pettäminen. Se satuttaa. Se loukkaa. Mutta miksi? Onko se se salaaminen vai valehtelu? Intiimiys? Ja miksi se on niin vaikeaa antaa anteeksi?
Sillä minä uskon, että meistä jokainen on kykenevä pettämään, jos sellainen tilanne tulee. Sanoo kuka tahansa mitä tahansa.
Niin, ja käykää katsomassa Last Night!
– Liisa
Flirttiä ja toilettihuolia 