Au revoir, Paris!

Kaksi viikkoa ja yksi päivä, sitten olen jo Suomessa. Strasbourgissa on tentit tehty toivon mukaan jo viikon päästä. Toivottavasti saan myös viime hetken vieraita, rakkaita ystäviä Suomesta. Sitten pitääkin muuttaa. Tyhjentää kämppä. Siivota. Luovuttaa avaimet. Suunnata lentokentälle.

Aika hurjaa.
Minne tämä vuosi meni?

Puolitoista viikkoa sitten jätin jäähyväisiä Pariisille. Kuljin ympäri kaupunkia, tutustuin uusiin paikkoihin, joita sieltä valtavasta kaupungista löytyy edelleen jatkuvasti ja hyvästelin vanhat. Haikein mielin kuuntelin sellonsoittajaa, tuijottelin kauniita katuja ja söin lounasta puistossa.

Mielessäni oli koko ajan kuitenkin pieni toivonkipinä siitä, että saatan päästä Pariisin takaisin, enemmänkin kuin vain lomailemaan ja kyläilemään. Kävin nimittäin Pariisisssa ollessani työhaastattelussa (joka ei siis mennyt ihan niin kuin olin ajatellut pienessä mielessäni, ainakaan ranskaksi). Perhosia lenteli mahassa samaan aikaan haikeuden tunteen kanssa.

Tänään sain vihdoin tiedon: paluu syksyllä Pariisiin neljäksi kuukaudeksi on mahdollinen. Sain nimittäin harjoittelupaikan ensi syksyksi Pariisista. Nyt olisi vain hankittava rahoitus.

Paluu tänne Ranskaan tuntuu ihanalta ajatukselta, sillä olen ollut viime kuukaudet kuin maani myynyt siitä ajatuksesta, että kotiinpaluu lähestyy. Vaikka täällä kaikki on vähän hankalampaa kuin siellä koto-Suomessa, ja vaikka suurin osa rakkaista ihmisistä on kaukana, niin täällä on kuitenkin hyvä olla. En ole vielä saanut tarpeeksi ranskan kielestä (tai sen sönköttämisestä), joka korttelissa olevista juustokaupoista ja lihakaupoista, ihanasta kahvista, patonki kainalossa kulkevista ihmisistä ..

Ja voi, se on kuitenkin Pariisi! Vaikka se on likainen ja ruuhkainen ja kallis ja vaikka siellä on aina liikaa ihmisiä, se on silti Pariisi. Minun unelmani.

Toivotaan, että kaikki siis menee putkeen ja että ensimmäinen syyskuuta marssin Pariisissa työharjoitteluun, arvatenkin perhosia vatsassa.

Au revoir, Paris! Näkemiin siis, ei hyvästi!
– Liisa

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Haaveita, Kaupungilla, Maailmalla, Vaihdossa

2 responses to “Au revoir, Paris!

  1. Juuli

    Moikka, haluaisitko antaa joitakin vinkkejä harjoittelupaikan etsimiseen Pariisissa. Itse haaveilen opintoihini kuuluvan harjoittelun suorittamisesta Pariisissa keväällä 2012. Olisin kiitollisen kaikista vinkeistä.

    • Oi kauhistus, anteeksi että kommenttisi on jäänyt huomaamatta ja vastaan vasta nyt!
      Näin suorilta käsin en osaa antaa muita vinkkejä kuin sen, että kannattaa vaan rohkeasti laittaa hakemuksia joka paikkaan. Mutta lupaan pohdiskella ja kerätä infoa myös omasta harjoittelupaikastani ja laatia tästä infopostauksen, joten pysy tutkalla!

      – Liisa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s