Luinpa kirjan, minkä jälkeen olin todella hämmentynyt. Olen lähes vakuuttunut siitä, että se pitää lukea uudelleen. Heti. Jäikö minulla jotain huomaamatta? Enkö ymmärtänyt jotain? Miksi en tiedä kirjan päähenkilöstä yhtään mitään, vaikka juuri luin hänestä kertovan kirjan?
Jenny Erpenbeckin romaani Vanhan lapsen tarina alkaa siitä, kun tyttö löydetään kadulta ämpäri kädessään. Tyttö ei muista itsestään muuta kuin ikänsä. Lastenkodissa tyttö on onnellimisillaan, kun muut pitävät häntä tyhmänä, hitaana ja arvottomana. Oman paikkansa löytäminen lasten hierarkkisessa maailmassa näyttäytyy kovana ja kylmänä puuhana.
Hämmentyneisyyteni johtuu siitä, että en vieläkään tiedä, mistä tyttö tuli. Tai miksi hänellä oli ämpäri kädessään? Ämpäri? Mitä ämpäri voi symboloida? Loppuratkaisukin jäi kaihertamaan, koska siinä ei selvinnyt syytä tytön toimille. Ainoastaan selitettiin tilanne siten, miten se nähtiin sillä hetkellä. Taustat ja syyt tarinan jäivät peittoon. Olen myös hämmästynyt siitä, miten joku voi olla noin vailla kunnianhimoa. Toisaalta tytön tapa tavoitella vain itselleen tärkeitä asioita on myös todella vapauttavaa.
Pidin kyllä tästä kirjasta, vaikka en ehkä täysin sitä ymmärtänytkään. Lukijalle jää tässä tilaa omille tulkinnoilleen. Ja ainakin minulle näitä tulkintoja syntyi monia. Suosittelen tätä kirjaa siis kaikille, joilla on suunnaton mielikuvitus, ja kaikille, jotka kestävät eräänlaista keskeneräisyyttä tai epävarmuutta.
Erpenbeckiltä on suomennettu toinenkin teos, Kodin ikävä, jonka aion hankkia mitä pikimmin ymmärtääkseni paremmin tätä nyt lukemaani kirjaa.
– Tiina
Flirttiä ja toilettihuolia 