Paheita

Nyt se on aika tunnustaa, Tiitin osuvan ja tikahduttavan hauskan kirjoituksen kannustamana.

Minä, itseäni fiksuna ja maanläheisenä pitävä, juorulehtiä ja turhia julkkiksia inhoava ihminen katson (salaaa ja nautinnollisesti) kamalia tositv-ohjelmia. Nyt kun minulla on kämppis, se ei ole niin salaista. Itseasiassa, Tiinaa hiukan pakottaen patistaen me saatamme tulevaisuudessakin viettää torstaista myöhäisiltaa yhdessä teeveen ääreessä viidakossa pomppiville (eikun ei, eihän ne liikukaan ..) silikonitisseille ylimielisesti tuhahdellen.

Minulla on sisimmässäni siis syntinen paikka tositv:lle ja turhille julkkiksille. Suhtaudun niihin ristiriitaisesti: samaan aikaan paheksuen, inhoten ja ylemmyyden tunnetta tuntien mutta niitä kuitenkin satunnaisesti seuraten. Tiedän ettei niistä kuuluisi tykätä, enkä oikeastaan niistä pahemmin pidäkään. Silti niitä on pakko seurata. Joskus katsoin Big Brotheria raivosta ja järkytyksestä kihisten mutta samalla sen sosiaalipornolla hekumoiden. Onneksi lopetin sen seuraamisen melko lyhyeen, kun ymmärsin, ettei jatkuvassa ketutuksessa ole hyvä elää.

Ja nyt, nyt ne penteleet menivät keksimään Viidakon Tähtöset. Siinä viidakkoon pannaan asumaan kymmenen turhaakin turhempaa julkkistytsyä (joista minä tunsin ennalta ehkä kolme) viidakkoon keikistelemään ja suorittamaan tehtäviä. Mutta emmehän me katsojat oikeasti niistä tehtävistä välitä, vaan niistä kissatappeluista ja tisseistä. Ai kamala.

Ja pakkohan sitä on katsoa.

Miksi? Miksi en pysyttele vaan suosiolla niissä laadukkaissa ja vähemmän laadukkaissa draamasarjoissa ja komedioissa jotka saavat minut itkemään ja nauramaan? Miksi katson jotain sellaista, mitä en tahtoisi edes äänen tunnustavani katsovan? Joka saa minut myös nauramaan ja itkemään, mutta lähinnä häpeästä ja epätoivosta? Onko se se, että saan taas tuntea itseni fiksuksi ja pohtia, miten ihmisten kauneuskäsitykset voivatkaan olla niin erilaisia.

Parasta kai se on parasta tässä samaan syssyyn tunnustaa, että jotain ihanaa siinä Martina Aitolehdessä on.

Milloin on taas torstai?

Hyvää sunnuntaita toivottaa
Kaurismäkeläistä laatudraamaa katsomaan lähtevä, hiukan häpeilevä Liisa

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Kulttuuri, Maailmantuska

2 responses to “Paheita

  1. Möhpöh! Mä aion vierottaa sut siitä. Eihän tästä tuu mitään. Tai sitten viedään telsu ullakolle. Tulisi jo kesä, niin ei tarviis istuu sisällä niin paljon. Apua. Mitä jos mäkin jään koukkuun?! Ehkä vähän taisin jäädä jo siihen prätkäjengisarjaan, minkä nimee en ees nyt muista. Ai kauheeta!

    – Tiina

    • Tästä ei kyllä tuu mitään, mutta se on pelottavan mukavaa. Voi kun me löydettäis töitä ja ryhtiä tähän elämään! Sitten voisi renttuillakin hyvillä mielin.

      Ja joo, se prätkäjengi. Me koukutaan ehkä kyllä mihin tahansa, jos alkaa miettiä että mäkin katson into piukeana kokkausta telkkarissa.
      – Liisa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s