Retki pohjoisempaan

Viime viikonloppuna suuntasin aamun sarastaessa junaan, joka matkasi kohti Oulua. Ohjelmassa oli hiukan töitä perjantaiksi, sitten kaupunkiin tutustumista lauantai-iltapäivään saakka. Olen käynyt Oulussa viimeksi joskus lapsena eivätkä muistoni ulottuneet paljoa silloin siellä asuneen tuttavaperheen rivitaloasuntoa ja hauskoja leikkejä kauemmaksi. Mielikuvissani Oulu on jostain syystä ollut harmaa ja tylsähkö teollisuuskaupunki. Ystävieni matkavinkit ja Oulu-vinkkien metsästys netistä antoi kuitenkin vähän erilaista osviittaa ja melkeinpä innolla pakkasin matkalaukkuun kasan villapaitoja, parit villasukat ja suuntasin Turkua pohjoisemmaksi.

Perjantain työt vaihtuivat salakavalasti muutaman viinilasilliseen ja sitten kutsuikin hotellin pehmeä sänky. Lauantaina heräsin aikaisin ja pirteänä hotellin aamiaiselle, jossa vallitsi täysi kaaos. Saatuani tarpeeksi monta kahvikupillista ja taisteltuani itselleni pientä syötävää, suuntasin kohti Oulun aurinkoista keskustaa tutkimusmatkalle.

Kirkko ja sinitaivas

O

Puiston talvi

Jo edellisen iltapäivän pieni kaupunkiesittely oli näyttänyt, että Oulu olikin täynnä kauniita vanhoja kivitaloja ja tunnelmallisia puistoja. Kaupingin talo, Kolmiotalo, Kauppatorin ympäristö ja sitä vartioiva toripoliisi olivat viehättäviä ja kirpeän aurinkoinen pakkaspäivä teki kaikesta vielä kauniimpaa. Päivän kruunasi Ravintola Puistolan bistrossa herkuttelemani maailman paras hampurilainen ja lasillinen viiniä. Jostain syystä himoitsen ravintoloissa aina hampparia, jos sellainen löytyy listalta. Usein ne kuitenkin tuottavat suuren pettymyksen: hampurilaisen sämpylä on joko kamalaa pullamössöä, kärähtänyt tai majoneesia ei ole tarpeeksi tai sitä on liikaa. Puistolan hamppari oli kuitenkin ihan toista maata! Herkullisen hampurilaisen, jonka sämpylä oli itse tehty ja sopivan sitkeä ja täytteet täydelliset, seuralaisena oli raikasta salaattia, jonka seasta löytyneet vuonankaalit saivat hymyn huulilleni. Ne toivat mieleeni Ranskan, siellä asuvan tätini ja hänen herkulliset vihreät salaatit, joissa on usein vain erilaisia salaattilajikkeita ja yksinkertainen oliiviölhypohjainen kastike. Nams! Tällaista herkkua saa Suomessa harvasta paikasta.

Matkalla ravintolasta hotellin kautta juna-asemalla ihmettelin vain suomalaisten rakkautta ketjuravintoloihin. Puistolan naapurustossa sijatseva tusinaruokaa tarjoava Amarillo nimittäin tursusi ihmisiä ja lapsiperheitä, kun vierestä samalla hinnalla saisi miljoona kertaa maistuvampaa ruokaa.

Astuessani Helsinkiin vievään junaan melkein laulatti. Oulu oli niin mukava kaupunki, että sinne on palattava – ehkä seuraavan kerran kesällä, kun niiden ihanien puistojen nurmikoille tarkenisi istahtaa? Sillä kerralla täytyy varata aikaa myös Oulun edustan saarten kiertelylle ja Nallikarin rannoille.

– Liisa

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Herkuttelu, Kaupungilla, Reissussa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s