Aihearkisto: Harmaa arki

Elämä hymyilee, minä en

Ihana ystäväni tajusi syntymäpäivänään, miten hänellä on kaikki hyvin; elämä hymyilee, oman alan töitä alkaa löytyä, mutta silti hän valittaa kaikesta koko ajan. Töissä mättää pienet asiat, niitä on liikaa tai liian vähän. Syntymäpäivälounaallaan ystäväni tokaisi: ”elämä hymyilee, minä en.”

Minä tunnistan itsenikin tästä ikuisesta valittamisesta, miten kaikki ei ole hyvin, vaikka todellisuudessa onkin. Miksi pitää aina keskittyä niihin asioihin, jotka ovat huonosti? Hävetkää ihmiset, teillä on katto pään päällä ja leipää pöydässä, jotkut sentään näkevät nälkää. Jos aina ei sitä voita riittäisikään leivän päälle, niin muistakaa, että lasinne on puoli täysi eikä puoli tyhjä.

Puhhuh, alan kyllästyä siihen, että nykyisin aina mollataan suomalaisten peruspiirteitä. Jos joskus jörötyttää, niin sitten jörötyttää.

Olen kyllä jo pitkään yrittänyt löytää kaikista asioista niiden hyvät puolet ja jättää huonot tuonnemmaksi, mutta se johtaa usein siihen, että ne pienet asiat alkavat syödä kaurapuuroa minun pääni sisässä ja kasvavat vauhdilla isoiksi. Isoina niitä ei enää pysty kadottamaan puhumalla niistä lounaalla ystävien kanssa, vaan ne ovat juurtuneet pään sisään.

Ehkä pastellinsävyt ja ikipirteys eivät vain ole osa minua. Mieluummin pidän mielenterveyteni. Ne, joille leveä hymy sopii, hymyilköön. Minä jatkan vitinääni pitäen kuitenkin mielessä sen puoliksi täysinäisen lasin. Mahtavinta ja mielenterveyttä edistävintä vitinäkitinä-lounaissa ystävien kanssa on se, että vitinä ei yleensä jatku edes puoliaikaan asti, mutta se riittää.

Hymyilkää tai olkaa hymyilemättä, ystävät!

 

– Tiina

 

P.S Säälittävintä tässä kirjoituksen sanomassa on se, etten itsekään tiedä, haluanko olla se jöröttäjä. Tämä kirjoitus on ollut valmiina parisen viikkoa, mutta en ole uskaltanut julkaista sitä sen pelossa, että  kaikki pitävät minua murjottajana. Surkuhupaisaa.

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Ajatuksia, Harmaa arki

Stressin jälkeinen stressi

Minä nautin jollain perverssillä tavalla stressistä. Tilanne, jossa kaikki kaatuu ihan hetkisen kuluttua päälle eikä ehdi tekemään enää mitään pelastaakseen maailman ja ihmiskunnan, saa minussa syvällä asuvan taistelijan kohottamaan miekkansa.

Sama toimii myös pienemmässä mittakaavassa ja ilman miekkoja. Kun kaikki deadlinet lähestyvät tai ovat jo ohittettu, on aivan mahtavaa alkaa järjestämään tilannetta taas normaaliksi. Joskus riittää kun vie parvekkeella lojuvan biojätepussin roskikseen tai tiskaa tiskit. Joskus tämän lisäksi pitää vielä naputella koneella esseitä tai muita juttuja. Joskus ehkä käydä jopa töissä. Kaukana miekoista, mutta välillä tuntuu, ettei aika riitä tähänkään. Tyydyttävintä on kuitenkin huomata puolessa välissä urakkaa, että on jo puolessa välissä, wuhuu (kuvittele mielessäsi kärrynpyöriä tekevä Tiina). Stressin aikaiset hetket jotenkin työntävät minua jatkamaan.

No, huolimatta näistä oudoista stressinaiheuttajistani suurin ongelma minulle on stressin jälkeinen aika. Silloin tekisi mieli itkeä. Kummallinen on ihmismieli, koska eihän silloin ole enää mitään syytä nyyhkytykseen.

Kaipa minun pitäisi pitää stressiä yllä jatkuvasti välttääkseni näitä jälkikuohuja. Tai sitten opetella uusia selviytymiskeinoja niiden päihittämiseksi.

Stressitöntä tai stressillistä viikkoa Murut!

– Tiina

Jätä kommentti

Kategoria(t): Ajatuksia, Harmaa arki

Pieniä iloja ja suruja

Vessataidetta

NOKIA Lumia 610_000115

Hei taas pitkästä aikaa!

Niin vain aika rientää. Tammikuu mennä sujahti, mutta samalla se onnistui tuntumaan loputtomalta. Vuoden alku ei ollut ihan niin mukava kuin kuvittelin. Kalenteri täyttyi luennoista, deadlineista, tenteistä ja kiireistä. Ahdisti, mutta tuntui kuitenkin samalla hyvältä tehdä asioita ja saada aikaiseksi. Mahtuu sinne kalenteriin mukaviakin menoja, kuten tanssitunteja ja ystävien näkemistä. Sitten yksi maanantai puhelimeeni pärähti suru-uutisia, joita olin odottanut jo kauan. Silti sydän tuntui kuristavan, kurkkuun nousi ahdistava möhkäle ja suru valtasi mielen. Päätin heittää kalenterin nurkkaan ja lähdin pikareissulle Helsinkiin jättämään hyvästit rakkaalle läheiselle sekä hetkeksi maaseudulle, isän sekä karvaturrien hoiviin.

Seuraavana päivänä palasin jo Turkuun ja arkeen. Arjen menot, jotka heitin hetkeksi syrjään, järjestyivät. Onneksi ihmiset ovat ymmärtäväisiä. Hetken olo tuntui hyvältä, mutta muutaman päivän päästä olo tuntui taas alakuloiselta ja voimattomalta. Mikään ei oikein huvittanut, enkä millään olisi jaksanut tehdä kaikkia tyhmiä harjoitustöitä tai esseitä tai istua luennoilla. Sitten päälle iski vielä flunssa. Vaikka flunssa ei ikinä ole mukava kaveri, se tarjosi silti luvan levätä ja vain olla. Jotain hyvää siis siitäkin löytyy.

No, nyt on flunssa melkein kukistettu ja arkeen taas palattu. Silti aina välillä minun tekee mieli murjottaa ja nyyhkyttää hetken itsekseni, kiukutella. Tänäänkin yliopistolla tuntui siltä, että olisin niin paljon mieluummin kotona peiton alla. Lumisade ja loska ei ainakaan kohota mielialaa.

Niinpä istuin yliopsiton vessasa kamppailemassa kodin ja oman sängyn kiehtovaa kutsua vastaan, kun viisi tuntia luentoja oli vielä edessä. Ryvin itsesäälissä ja pienessä stressissä. Luin ärtyneenä vessakirjoituksia. Sitten huomasin erään taiteilijan teoksen vessan seinällä. Hymy nousi huulille.

NOKIA Lumia 610_000121

NOKIA Lumia 610_000113

NOKIA Lumia 610_000119

Niinpä vietin seuraavan viisi minuuttia erään yliopistorakennksen naisten vessassa käyden läpi jokaisen vessakopin ja kuvaten nämä ankean arjen piristäjät.

Muistin, että onhan minulla hyvä elämä. Kultainen kämppis, joka jaksaa aina kuunnella ja kannustaa, sekä hellyydenkipeä kissa odottavat kotona. Saan istua päivisin naurua ja iloa pulppuavilla ranskan tunneilla, oppia uutta inspiroivilla luennoilla ja tehdä opinnäytetyötä aiheesta, joka minua oikeasti innostaa. Minulla on ihana perhe ja ystäviä monen vuoden takaa, joita näen tulevana viikonloppuna. Uusia ystäviä, jotka tupsahtavat sunnuntaisin kylään, kun minua kiukuttaa ja väsyttää, ja jotka saavat hymyn huulille ja murheet unohtumaan. Sellaisia, jotka kutsuvat kylään, tai sellaisia, jotka jäävät katsomaan Girlsiä yömyöhään, vaikka seuraavana päivänä pitää herätä aikaisin ahkeroimaan.

NOKIA Lumia 610_000117

NOKIA Lumia 610_000118

Muistin, että edessä on tulevaisuus, joka on avoinna ja jonka saan täyttää ihan itse. Uusia seikkailuja, jotka vain odottavat sitä, että uskallan hypätä niiden kyytiin.

Ja tämän puurtamisen jälkeen, kolmen viikon päästä minua odottaa Pariisi ja Strasbourg, sekä toivottavasti keväinen aurinko.

”Olisi todellinen kulttuuriteko yliopistolta, jos se jättäisi nämä pesemättä pois”, oli joku kirjoittanut vessan seinään, yhden piirroksen viereen. Niinpä tosiaan! Johnny Deppiä tai kärpästä katossa katsoessa ei nimittäin voi olla tulematta paremmalle tuulelle. Silti yliopiston vessojen seinät puhdistetaan uudestaan ja uudestaan. Ja ainakin tähän mennessä tämä taitelija on taiteillut uusia teoksia seinille, uudestaan ja uudestaan. Onneksi.

NOKIA Lumia 610_000123

NOKIA Lumia 610_000124

Kiitos siitä.
– Liisa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Ajatuksia, Harmaa arki, Maailmantuska, Opiskelu

Vuosi 2012 ja tulevan vuoden suunnitelmat

Vuosi 2012 meni ohi yhdessä hujauksessa, ikään kuin huomaamatta ja salakavalasti. Juurihan Liisa tuli takaisin Suomeen ja me muutimme yhteiseen asuntoon. Mihin se aika hävisi? Ei vain päivä tai kuukausi, vaan kokonainen vuosi. Huh! Seuraavaksi huomaamme, että kymmenen vuotta on mennyt ohi ihan liian nopeasti.

No, koska vuodesta 2012 ei jäänyt juurikaan mitään kummallista käteen (no, onhan ne gradutkin melko tärkeitä..), päätimme panostaa seuraavaan vuoteen. Eihän mennyttä nyt aina kannata taivastella niin paljon, koska taidamme saada siitä tarpeeksi opiskeluidemme kautta. Katse eteenpäin!

Tavallisten liikuntaan ja terveellisiin elämäntapoihin liittyvien lupausten lisäksi aiomme vuonna 2013 tutustua moniin uusiin ihmisiin, käyttää jääkaapissa lojuvan tahinitahnan loppuun sekä kölliä sohvalla aina tarpeen niin vaatiessa. Tiina henkilökohtaisesti lupaa saada opintonsa valmiiksi tammikuun aikana sekä hankkia unelmiensa duunipaikan (tai ainakin yrittää tehdä sitä mistä tykkää). Liisa puolestaan aikoo elää säästäväisemmin, saada gradunsa valmiiksi joskus vuonna 2013 ja keksiä uusia seikkailuja, ainakin Turussa ellei jossakin uudessa maassa. Yhdessä aiomme tehdä paljon retkiä, yhden ehkäpä Barcelonaan!

Me aiomme myös olla tänä vuonna ihan yhtä ihania ihmisiä kuin edellisenäkin ja rakastaa kaikkia ystäviämme sekä perheitämme lujasti ja palavasti.

Tiina haluaa antaa Liisalle julkisen kiitoksen kämppiksenä olosta ja erityismaininnan kärsivällisyydestä kaikkina aamuina ja muina kiukutteluhetkinä sekä mekko-ostoksilla. Ja hovikampaajana olet ihan erityisen paras. Liisa taas kiittää Tiinaa myöskin kärsivällisyydestä, erityisesti silloin kun L juoksentelee etsimässä avaimia, kännykkää tai huulirasvaa silloin kun pitäisi olla jo menossa. Tiina on erinomainen, ellei jopa paras kahvinkeittäjä, sohvalla löhöilyseura ja askartelutoveri, vaikka lakanoiden viikkaus ei meiltä edelleenkään suju maailman mallikkaimmin. Viininmaistelu sen sijaan sitäkin paremmin.

Näitä edellisiä aiomme siis harjoitella myös tänä vuonna. Entäs te?

– TIISA (=Liisa ja Tiina)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Ajatuksia, Flirttiä, Haaveita, Harmaa arki, Opiskelu

Mökkeilyä syksyllä

Löysin kamerastani kuvia muutaman viikon takaiselta mökkireissulta. Eipä sillä reissulla juurikaan helteistä tarvinnut nauttia, mutta mökkeily on kivaa riippumatta ulkona vallitsevasta säästä.

Uimaan on toki aina päästävä, vaikka tällä kertaa jäätävä vesi lähes pysäytti sydämen. Parasta oli kuitenkin muurikkapannulla paistetut letut. Jo valmistuksesta lähtenyt tuoksu heitti minut suoraan lapsuuteeni mökkikesiin, jotka olivat täynnä pitkiä letuntuoksuisia päiviä.

Lettujen lisäksi parasta mökkeilyssä on saunan jälkeiset hetket terassilla, jolloin maailma ympärillä alkaa pimetä. Siinä voisi istua loputtoman pitkään katsellen merta.

 

– Tiina

Jätä kommentti

Kategoria(t): Harmaa arki, Herkuttelu

Vielä on kesää jäljellä …

.. no ei ole ei. Kesä meni, syksy tuli. Vaikka vielä elokuun loppuun asti hoilotin mielessäni (ja kovin ääneenkin), että elokuu on vielä kesää ja aurinkoa, niin lopetin sen saman tien kun syyskuu ja sen mukana tuoma kylmyys tuli. Ja olen ihan tyytyväinen. Syksy on hyvä! Kaiken uuden alkua ja arkisen arjen jatkumista. Luennoille paluu ja rennon päivärytmin saaminen takaisin on mukavaa kiireisen kesän jälkeen. Uusien (sirkuskoulu, auts mutta ihanaa!) ja vanhojen (tanssi, mahtavaa!) harrastusten aloittaminen ja jatkaminen tuntuu hyvältä. Olenpas hankkinut uuden ja ihan erilaisen sivuaineenkin tähän opiskelujen loppupuolelle ja se on hirvittävän innostavaa.

Uuden aloittaminen on mukavaa kun on vielä vanhoja tuttuja juttuja, joista hakea tukea ja turvaa.

Mutta niin se kesä .. se tosiaan mennä sujahti niin että tämän tytön päätä huimasi. Kolme kuukautta siitä sujui Turun linnassa työharjoittelussa, se oli huisin hauskaa. Mutta työt, ne tuppaavat häiritsemään tämän haahuilijan arkea niin, että kaikki muu melkein unohtui. No, tuli sitä onneksi istuttua puistoissa, jokilaivoilla ja terasseilla, sekä kahlattua mudassa festareilla ja hytistyä Flow:ssa. Mutta niin ne kesät vain menevät näin aikuisena, niin nopeasti ettei oikein mukaan ehdi. Mutta oli se silti hyvä kesä.

Mutta nyt siis syksy ja arki, jonka sekaan aion mahduttaa tämän bloginkin kirjoittamisen joka on viiem aikoina jäänyt sinne jonnekin kun on aikaa tai jaksamista.

Tai no, se syksy jatkuu tämän viikonlopun jälkeen. Kohta nimittäin suuntaamme kaveriporukalla Tiinan perheen mökille rannikolle. Niin, tämä mattimyöhänen tosiaan ehtii mökille syyskuun puolessa välissä. Jos sen talviturkinkin uskaltaisi heittää vihdoin.

– Liisa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Harmaa arki, Opiskelu

2000-luvun paras päivä

Lauantaina Turun yössä kohtasin ohimennen yhden Huithapelin, joka kysyi tietä Kristiinankadulle. En tiedä, pääsikö Huithapeli ikinä perille määränpäähänsä, koska hän ei ollut loppujen lopuksi kovinkaan kiinnostunut antamistani ohjeista. Niin tai näin, tämä Huithapeli alkoi toitottaa kesken mitä oudoimpaa saarnaansa kyseisen päivän parhautta.

Hänen mielestään lauantai oli 2000-luvun paras päivä. Mikään ei ollut mennyt pieleen sinä päivänä, ja vaikka joku asia olisikin vähän epäonnistunut, niin ei se haitannut pennin vertaa, koska olihan nyt vuosituhannen paras päivä. Siinä yön pimeydessä jännitin vain sitä, että mitä Huithapeli keksii seuraavaksi. Onko se hullu? Väkivaltainen ehkä? Entä jos se lähtee seuraamaan? Puhua nyt tuntemattomille…

Mitä ihmettä? Toinen kertoo siitä, miten hän viettää parasta päiväänsä pitkiin aikoihin ja minä vain oletan hänen haluavan vahingoittaa minua jotenkin. Uskomatonta! Jos nyt olisi aika tehdä uudenvuodenlupauksia, niin lupaisin olla vähemmän epäluuloinen. Ehkä teen jonkinlaisen juhannuslupauksen.

 

Ja toivon, ettei yksikään tulevaisuudessa kohtaamani huithapeli oikeasti tee minulle mitään.

 

– Tiina

Jätä kommentti

Kategoria(t): Ajatuksia, Harmaa arki, Musiikki