Aihearkisto: Maailmalla

Retki pohjoisempaan

Viime viikonloppuna suuntasin aamun sarastaessa junaan, joka matkasi kohti Oulua. Ohjelmassa oli hiukan töitä perjantaiksi, sitten kaupunkiin tutustumista lauantai-iltapäivään saakka. Olen käynyt Oulussa viimeksi joskus lapsena eivätkä muistoni ulottuneet paljoa silloin siellä asuneen tuttavaperheen rivitaloasuntoa ja hauskoja leikkejä kauemmaksi. Mielikuvissani Oulu on jostain syystä ollut harmaa ja tylsähkö teollisuuskaupunki. Ystävieni matkavinkit ja Oulu-vinkkien metsästys netistä antoi kuitenkin vähän erilaista osviittaa ja melkeinpä innolla pakkasin matkalaukkuun kasan villapaitoja, parit villasukat ja suuntasin Turkua pohjoisemmaksi.

Perjantain työt vaihtuivat salakavalasti muutaman viinilasilliseen ja sitten kutsuikin hotellin pehmeä sänky. Lauantaina heräsin aikaisin ja pirteänä hotellin aamiaiselle, jossa vallitsi täysi kaaos. Saatuani tarpeeksi monta kahvikupillista ja taisteltuani itselleni pientä syötävää, suuntasin kohti Oulun aurinkoista keskustaa tutkimusmatkalle.

Kirkko ja sinitaivas

O

Puiston talvi

Jo edellisen iltapäivän pieni kaupunkiesittely oli näyttänyt, että Oulu olikin täynnä kauniita vanhoja kivitaloja ja tunnelmallisia puistoja. Kaupingin talo, Kolmiotalo, Kauppatorin ympäristö ja sitä vartioiva toripoliisi olivat viehättäviä ja kirpeän aurinkoinen pakkaspäivä teki kaikesta vielä kauniimpaa. Päivän kruunasi Ravintola Puistolan bistrossa herkuttelemani maailman paras hampurilainen ja lasillinen viiniä. Jostain syystä himoitsen ravintoloissa aina hampparia, jos sellainen löytyy listalta. Usein ne kuitenkin tuottavat suuren pettymyksen: hampurilaisen sämpylä on joko kamalaa pullamössöä, kärähtänyt tai majoneesia ei ole tarpeeksi tai sitä on liikaa. Puistolan hamppari oli kuitenkin ihan toista maata! Herkullisen hampurilaisen, jonka sämpylä oli itse tehty ja sopivan sitkeä ja täytteet täydelliset, seuralaisena oli raikasta salaattia, jonka seasta löytyneet vuonankaalit saivat hymyn huulilleni. Ne toivat mieleeni Ranskan, siellä asuvan tätini ja hänen herkulliset vihreät salaatit, joissa on usein vain erilaisia salaattilajikkeita ja yksinkertainen oliiviölhypohjainen kastike. Nams! Tällaista herkkua saa Suomessa harvasta paikasta.

Matkalla ravintolasta hotellin kautta juna-asemalla ihmettelin vain suomalaisten rakkautta ketjuravintoloihin. Puistolan naapurustossa sijatseva tusinaruokaa tarjoava Amarillo nimittäin tursusi ihmisiä ja lapsiperheitä, kun vierestä samalla hinnalla saisi miljoona kertaa maistuvampaa ruokaa.

Astuessani Helsinkiin vievään junaan melkein laulatti. Oulu oli niin mukava kaupunki, että sinne on palattava – ehkä seuraavan kerran kesällä, kun niiden ihanien puistojen nurmikoille tarkenisi istahtaa? Sillä kerralla täytyy varata aikaa myös Oulun edustan saarten kiertelylle ja Nallikarin rannoille.

– Liisa

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Herkuttelu, Kaupungilla, Reissussa

Piipahdus Strasbourgissa

Hipheijaa!

Kaksi viikkoa sitten olin juuri saapunut Ranskanmaalle, tarkemmin Pariisin lähistölle tätini luo. Pieni loma sisälsi pienen visiitin myös Strasbourgiin, jossa näin sinne vielä tositaiseksi jäänyttä rakasta ystävää. Strasbourg oli samanlainen kuin ennenkin, kaunis ja suloinen, kirpeän kylmä näin maaliskuussa. Piipahdus siellä oli rentouttavin aikoihin: oli hyvä rutistaa ystävää, vaellella pitkin kapeita katuja ja juoda lämmintä kaakaota. Illalla menimme tuttuun lempiravintolaamme syömään ja lempikuppilaan drinkeille. Sitten väsymys hiipikin kimppuumme niin, että päätimme suunnata omille teillemme nukkumaan. Olin saanut reissusta syyn hemmotella itseäni ja varannut pienen huoneen Strasbourgin katedraalin viereisestä mukavan näköisestä hotellista. Ennen nukkumaanmenoa laskin huoneestani löytyneeseen kylpyammeeseen lämmintä vettä ja kylpyvaahtoa ja pujahdin sekaan Riku Korhosen uusin romaani seurana. Ah onnea!

hemmotteluhetki odottaa

tuttu ja turvallinen

Aamulla heräsin virkeänä ennen yhdeksää aamiaiselle. Vaikka heittelin kaikuvassa, upea näkymäisemässä aamiaishuoneessa veitsiä ja haarukoita niin railakkaasti että muut vieraat kääntyivät katsomaan, minua vain nauratti. Stressaantunut ja kärttyinen surkimus-Liisa oli väistynyt lomailevan ja hyväntuulisen mademoisellen tieltä. Kiitos Strasbourgin!

Ainakin vielä toistaiseksi se tuntuu edelleen kodilta, yhdestä niistä monista.

– Liisa

P.S. Huomenaamuna tämä tyttö suuntaa ihan eri suuntaan, nimittäin Ouluun! Luvassa on vähän niinkuin työmatka, graduun liittyen siis. Jännää! Mitähän Oulussa kannattaa tehdä?

Jätä kommentti

Kategoria(t): Maailmalla, Reissussa

Pariisissa kukat vielä kukkivat

Reilu viikko sitten karkasin myöhästyneelle kesälomalle Pariisiin. Ja sain kuin sainkin melkein kesän takaisin. Ranskanmaalle saapumiseni kunniaksi sateet loppuivat sielläkin ja melkein koko loman aurinko paistoi.


Jälleen vaeltelin Pariisin kaduilla. Herkuttelin, viinillä ja juustolla ja hedelmillä ja kaikella. Nauroin. Takeltelin ranskan kielellä. Halailin ja suukottelin. Vaeltelin museoissa ja mielenkiintoisissa näyttelyissä. Join parasta kaakaota koskaan.

Toki myös kiroilin taas ranskalaisten epäkäytännöllisyyttä, aina liian pian loppuvia rahoja ja aina liian painavia laukkujani, mutta ne ovat sivuseikkoja. Tuli taas kaipuu sinne, Pariisiin. Tai yleensäkin Ranska kelpaisi.


Matkalukemisenani oli muun muassa Riikka Pulkkisen Vieras, jota Tiinakin oli kovasti odottanut. Ja se sopi matkalukemiseksi mainiosti, romaani muukalaisuudesta. Koin oivalluksia, kun romaanin päähenkilön äiti totesi, että vieras meissä on aarre jota pitäisi vaalea. Että jokaisen meistä tulisi kantaa muukalaisuutta sisällään, kokea silloin tällöin olevansa vähemmistöä. Se minua ehkä siellä jossakin osaltaan kiehtoo, vieraus. Kun tavallaan kuuluu joukkoon, mutta ei ihan kuitenkaan.

– Liisa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Ajatuksia, Kirjat, Maailmalla, Reissussa

Le stage

Pariin otteeseen tänne blogiin on tullut jo kyselyitä Pariisissa tekemästäni työharjoittelusta. Vietin siis lukuvuoden 2010-2011 Strasbourgissa vaihto-oppilaana ja lukuvuosi siellä (kiitos huonon tenttimenestyksen ja uusintatenttien) venyi kesäkuun lopulle. Suomesta töiden etsiminen tuntui toivottomalta – kuka nyt palkkaisi opiskelijalusmun töihin vain heinä- ja elokuuksi, varsinkaan kun kyseinen lusmuilija ei sijaitse edes Suomessa työn haun aikaan eikä pääse mahdollisiin työhaastatteluihin paikan päälle. Ranskassa oleskelustakaan en ollut saanut vielä tarpeeksi, joten aloin kuumeisesti etsiä itselleni kesätöitä Ranskasta. Käänsin cv:ni ranskaksi ja yritin vääntää vielä työhakemuspohjankin samalla kielelle. Lopuksi lähetin ne ranskanserkulleni oikoluettavaksi. Palautuksena sain melkoisen uuteen uskoon muokatun cv:n ja hakemuksen. Aarre on siis joku pedantti ja tehokas kielitaitoinen, joka korjaa vieraskieliset tekstit!

Lähettelin hakemuksia melkoisen ahkerasti ties minne Pariisin Disneylandista Pariisilaisiin hotelleihin ja Suomen Ranskan instituuttiin. Kuten työhaussa turhan usein, vastauksia ei kuulunut, paitsi kunnon suomalaisilta Pariisin Suomen kulttuuri-instituutista. Sekin tosin oli kieltävä: valitettavasti instituutti on kiinni heinä- ja elokuun, kuten monet ranskalaiset jutut tuntevat olevan. Elokuu on siis Ranskassa se varsinainen lomakuukausi, jolloin missään ei tunnu tapahtuvan mitään ja kaikki paikat tuntuvat olevan lomalla eli suljettuina.

Niinpä nöyrryin ja aloin kysellä vanhasta, monikesäisestä työpaikastani työmahdollisuuksia kesäksi, joten lähtö Suomeen oli kuitenkin edessä. Uteliaisuudesta kyselin silti, olisiko Pariisin suomalaisesta kulttuurikeskuksesta joskus mahdollista saada työharjoittelupaikkaa ja ilokseni ystävällinen johtajatar vastasi, että he etsivät par’aikaa harjoittelijaa syksyksi. Niinpä innosta soikeana laitoin hakemukseni sähköpostilla sinne uudestaan ja ilmoitin, että olen tulossa parin viikon päästä Pariisin suunnalle, noin niinkun työhaastattelua ajatellen. Ja niin sitä oltiinkin jo sovittu tapaaminen ja siitä alkoi kihisevän jännittävät pari viikkoa.

Jännitin haastattelua ihan hirvittävästi, sillä oman alan työharjoittelu lempikaupungissani Pariisissa tuntui aivan liian täydelliseltä. Ennen haastattelua olin Pariisissa ranskantätini luona ja hän ja edellä mainittu serkkuni preppasivat minua jännittävää hetkeä varten. Tiesin, että haastattelijani eli instituutin johtaja (kuten suurin osa instituutin työntekijöistä) on suomalainen, mutta arvasin että haastattelussa testattaisiin myös ranskankielen taitojani. Eivätkä ne silloin, vuoden Ranskassa oleskelun jälkeenkään, olleet mielestäni tarpeeksi vakuuttavat.

Harjoittelusta ja preppauksesta huolimatta se työhaastattelun ranskankielinen osuus meni ihan sössöttämiseksi (ranskan puhuminen maanantaiaamuna on tuhoon tuomittu yritys) ja poistuin instituutista hieman masentunein mielin. Itse mahdollinen työpaikka vaikutti täydelliseltä ja samoin sitä ympäröivä latinalainen kortteli, mutta en uskonut saavani paikkaa juuri onnettoman kielitaitoni vuoksi. Silti itse haastattelutilanne oli rento ja mukava.

Mutta siltipä silti muutaman viikon päästä sain sähköpostia, että minut oli valittu Pariisin Suomi-instituutin harjoittelijaksi syksyksi. Ja voi jukranpujut kuinka innoissani olin! Suomeen meno tuntui heti vähemmän kamalalta, kun tiesin pääseväni takaisin Ranskaan ja vieläpä Pariisiin.

Itse harjoittelusta ajattelin kertoa enemmän toisessa postauksessa, jottei tämä mene ihan kamalan pitkäksi (ihan kuin ei olisi jo). Silti vielä pari vinkkiä harjoittelupaikan hakuun ulkomailta:

1. Tee kunnon cv ja virallinen työharjoitteluhakemus ja tarkastuta se jollain mieluiten ranskaa äidinkielenään puhuvalla. Ranskassa on omat tapansa ja kiemuransa esimerkiksi työhakemuksen ja cv:n tekoon ja niitä on vaikea suomalaisena ymmärtää. Ja se virallisuus, huoh!

2. Hae mahdollisimman useita ja monenlaisia paikkoja. Saat kokemusta hakemusten tekemisestä ja mahdollisista työhaastatteluista, vaikka itse paikka ei sitten nappaisikaan. Kannattaa muuten huomata, että ranskalaiset tuntuvat joissain asioissa elävän vielä kivikaudella ja sähköpostin sijaan tavallinen etanaposti ja puhelin voi olla kova sana.

3. Osoita kiinnostuksesi ja kysele ja soittele rohkeasti perään, jos hakemastasi paikasta ei kuulu tai he lähettävät kieltävän vastauksen. Sinulle saattaakin löytyä jotain muuta jonakin toisena ajankohtana, jos osoitat olevasi innostunut.

Tällaista tuli mieleen täällä. Kohta lisää juttua vielä itse työskentelystä ulkomailla ja vieläpä oman alan töissä! Sitä odotellessa kannattaa lukea Lauran kirjoittamat monipuolisemmat ja paremmat vinkit työnhausta ulkomaille!

Onnea ja rohkeutta vaan matkaan!
Liisa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haaveita, Harmaa arki, Maailmalla, Opiskelu

Pariisin kevät

Käväisin viikko sitten pikaisesti Pariisissa. Siellä oli ensimmäisinä päivinä reilut parikymmentäastetta lämmintä ja myöhemminkin tarkeni ballerinatossuissa. Aurinko paistoi ja paahtoi yhtä harmaampaa päivää lukuunottamatta. Ruoho oli jo vihreää ja puissa lehdet. Kirsikkapuut ja magnoliat kukkivat.

Voitte vain arvata kuinka paljon harmitti laskeutua Helsinki-Vantaalle, kun lentokapteeni ilmoitti että uutta lunta on tullut ainakin kymmenisen senttiä ja lentokoneen ikkunasta näkyi talvi. Takatalvi tuntui kamalalta, kun oli jo hetkeksi päässyt vaihtamaan saappaat avokkaisiin ja lueskelemaan pihalle lyhythihaisessa paidassa. Minä suorastaan kihisin kiukusta.

Onneksi Turussa sentään paistoi aurinko eikä ollut niin paljoa lunta kuin Helsingin suunnalla.

Kyllä se kevät sieltä vielä tulee. Mutta voi kuinka minä ikävöinkään Keski-Euroopan pitkää kevättä, jolloin siitä ehtii nauttiakin. Täällä Suomessa se tuntuu menevän vain niin hujauksessa. Kohta on jo kesä.

– Liisa

5 kommenttia

Kategoria(t): Haaveita, Kaupungilla, Maailmalla, Reissussa

Maisemanvaihdos

Hei pitkästä aikaa!

Edellisestä kirjoituksestani onkin aikaa ja olen tehnyt aikamoisen maisemanvaihdoksen. Pariisin romanttisen pittoreskit ja likaiset maisemat ovat vaihtuneet ensin Suomen maaseutuun, sitten Helsinkiin ja myöhemmin talviseen Turkuun. Aikamoinen ero, mutta ei lainkaan niin paha mitä valokuvat antavat ymmärtää!

Kuten ehkä arvaatte, loppuvuosi Pariisissa sujui kiireisissä merkeissä. Samoin paluu Suomeen: tammikuussa jatkoin opiskeluja Turussa, mutta asunnottomana. Majailin niin vanhempieni, Tiinan ja Sintin ja muiden ystävieni nurkissa pitkin eteläistä Suomea. Paluu Suomeen ei ollut lainkaan niin kamala kuin pelkäsin: oli mahtavaa nähdä rakkaita ystäviä ja perhettä, rapsutella omaa kissaa ja koiraa, opiskella suomeksi tai ranskan tunneilla ranskaksi, nauttia lämpimistä suihkuista ja muutenkin lämpimistä sisätiloista ja toisaalta ulkona lumesta ja paukkupakkasista.

Kuten Tiina on ehtinytkin jo kertoa, päädyimme lopulta etsimään asuntoa yhdessä ja löysimmekin oikein söpön sellaisen Turun keskustasta Puolalanpuistosta. Pariisilainen boheemi ullakkoasunto vaihtui siis suomalaiseen kerrostaloon, mutta sain kaupanpäälliseksi maailman parhaan kämppiksen ja kissan. Parvekkeelta ei näy enää Sacre Coeuria tai pariisilaisia kattoja vaan junarata, mutta parvekkeita on edelleenkin kaksi ja matkaa Turun taidemuseoon etuovelta vain muutama sata metriä.

Itseasiassa siis, täällä on oikein hyvä.

Palataan, kun tämä arki pääsee kunnolla vauhtiin!

Bisous,
Lisia

Jätä kommentti

Kategoria(t): Flirttiä, Harmaa arki, Koti, Maailmalla, Opiskelu

Lähtölaskenta

Kuvat Aino Karvo

Joulukuun ensimmäinen tarkoittaa sitä, että syksy on jo oikeastaan ohi ja talvi on täällä. Pariisia on tänään riepotellut pieni syysmyrsky ja vesisade, joten kovin jouluiselta ei vielä tunnu. Synkältä sen sijaan sitäkin enemmän, joulukuun alku nimittäin tarkoittaa että minun aikani täällä haavekaupungissani alkaa käydä vähiin. Varsinaista arkea on täällä jäljellä enää reilut parikymmentä päivää, sillä 22. joulukuuta suuntaan Suomeen viettämään joulua. Joulunpyhien jälkeen palaan kyllä tänne hetkeksi takaisin kera suloisen Tiinan, mutta se on vain pikainen hyvästely tälle kaupungille.

Niinpä istun taas parvekkeellani juomassa iltateetä katsellen Pariisin kattoja ja valoja, tällä kertaa hieman apeana. Tänne jää niin monta uutta hyvää ystävää, niin monia uusia lempipaikkoja, kahviloita ja piskuisia baareja, pieniä putiikkeja ja boheemi ullakkoasuntoni. Tästä syksystä ja monia ihania muistojai. Tänne jää ehkä maailman paras työpaikka, jonka tammikuussa valtaavat uudet innokkaat harjoittelijat. Ullakkoasuntooni tulee asumaan joku muu.

Tiedän että voin palata Pariisiin tulevaisuudessa ja varmasti tulen palaamaankin, monta kertaa. Se lohduttaa hieman, mutta samalla masentaa, sillä tiedän ettei se tule olemaan enää koskaan sama. Täällä eivät ole ne kaikki samat huipputyypit, joihin olen tämän syksyn aikana tutustunut. Työpaikkakaan ei ole välttämättä enää sama, eikä ehkä asuntokaan. Tämä on ollut monella tapaa elämäni paras syksy, ja olen maailman onnellisin siitä että olen saanut kokea sen (ja ettei se ole ihan vielä kokonaan loppu). Tulen muistelemaan kaikkea tätä hyvillä mielin, mutta nyt se tuntuu hieman alakuloiselta. Miksen saisi vielä vähän lisää aikaa, kun vielä niin paljon olisi kokematta ja tekemättä?

Joten ymmärrättehän varmasit rakkaat, jos minusta ei hetkeen tai toiseen kuulu. Täällä nimittäin metsästetään kiivasti vielä uusia, ihania muistoja ja yritetään kokea mahdollisimman paljon Pariisia Suomen kylmän talven varalle.

– Liisa

P.S. Meinasin kirjoittaa loppukappaleeseen, että haistellaan Pariisin tuoksuja, kunnes muistin, että Pariisi ei kyllä tosiaankaan aina tuoksu kovinkaan viehättävältä.

2 kommenttia

Kategoria(t): Harmaa arki, Maailmalla, Maailmantuska, Vaihdossa