Aihearkisto: Opiskelu

Pieniä iloja ja suruja

Vessataidetta

NOKIA Lumia 610_000115

Hei taas pitkästä aikaa!

Niin vain aika rientää. Tammikuu mennä sujahti, mutta samalla se onnistui tuntumaan loputtomalta. Vuoden alku ei ollut ihan niin mukava kuin kuvittelin. Kalenteri täyttyi luennoista, deadlineista, tenteistä ja kiireistä. Ahdisti, mutta tuntui kuitenkin samalla hyvältä tehdä asioita ja saada aikaiseksi. Mahtuu sinne kalenteriin mukaviakin menoja, kuten tanssitunteja ja ystävien näkemistä. Sitten yksi maanantai puhelimeeni pärähti suru-uutisia, joita olin odottanut jo kauan. Silti sydän tuntui kuristavan, kurkkuun nousi ahdistava möhkäle ja suru valtasi mielen. Päätin heittää kalenterin nurkkaan ja lähdin pikareissulle Helsinkiin jättämään hyvästit rakkaalle läheiselle sekä hetkeksi maaseudulle, isän sekä karvaturrien hoiviin.

Seuraavana päivänä palasin jo Turkuun ja arkeen. Arjen menot, jotka heitin hetkeksi syrjään, järjestyivät. Onneksi ihmiset ovat ymmärtäväisiä. Hetken olo tuntui hyvältä, mutta muutaman päivän päästä olo tuntui taas alakuloiselta ja voimattomalta. Mikään ei oikein huvittanut, enkä millään olisi jaksanut tehdä kaikkia tyhmiä harjoitustöitä tai esseitä tai istua luennoilla. Sitten päälle iski vielä flunssa. Vaikka flunssa ei ikinä ole mukava kaveri, se tarjosi silti luvan levätä ja vain olla. Jotain hyvää siis siitäkin löytyy.

No, nyt on flunssa melkein kukistettu ja arkeen taas palattu. Silti aina välillä minun tekee mieli murjottaa ja nyyhkyttää hetken itsekseni, kiukutella. Tänäänkin yliopistolla tuntui siltä, että olisin niin paljon mieluummin kotona peiton alla. Lumisade ja loska ei ainakaan kohota mielialaa.

Niinpä istuin yliopsiton vessasa kamppailemassa kodin ja oman sängyn kiehtovaa kutsua vastaan, kun viisi tuntia luentoja oli vielä edessä. Ryvin itsesäälissä ja pienessä stressissä. Luin ärtyneenä vessakirjoituksia. Sitten huomasin erään taiteilijan teoksen vessan seinällä. Hymy nousi huulille.

NOKIA Lumia 610_000121

NOKIA Lumia 610_000113

NOKIA Lumia 610_000119

Niinpä vietin seuraavan viisi minuuttia erään yliopistorakennksen naisten vessassa käyden läpi jokaisen vessakopin ja kuvaten nämä ankean arjen piristäjät.

Muistin, että onhan minulla hyvä elämä. Kultainen kämppis, joka jaksaa aina kuunnella ja kannustaa, sekä hellyydenkipeä kissa odottavat kotona. Saan istua päivisin naurua ja iloa pulppuavilla ranskan tunneilla, oppia uutta inspiroivilla luennoilla ja tehdä opinnäytetyötä aiheesta, joka minua oikeasti innostaa. Minulla on ihana perhe ja ystäviä monen vuoden takaa, joita näen tulevana viikonloppuna. Uusia ystäviä, jotka tupsahtavat sunnuntaisin kylään, kun minua kiukuttaa ja väsyttää, ja jotka saavat hymyn huulille ja murheet unohtumaan. Sellaisia, jotka kutsuvat kylään, tai sellaisia, jotka jäävät katsomaan Girlsiä yömyöhään, vaikka seuraavana päivänä pitää herätä aikaisin ahkeroimaan.

NOKIA Lumia 610_000117

NOKIA Lumia 610_000118

Muistin, että edessä on tulevaisuus, joka on avoinna ja jonka saan täyttää ihan itse. Uusia seikkailuja, jotka vain odottavat sitä, että uskallan hypätä niiden kyytiin.

Ja tämän puurtamisen jälkeen, kolmen viikon päästä minua odottaa Pariisi ja Strasbourg, sekä toivottavasti keväinen aurinko.

”Olisi todellinen kulttuuriteko yliopistolta, jos se jättäisi nämä pesemättä pois”, oli joku kirjoittanut vessan seinään, yhden piirroksen viereen. Niinpä tosiaan! Johnny Deppiä tai kärpästä katossa katsoessa ei nimittäin voi olla tulematta paremmalle tuulelle. Silti yliopiston vessojen seinät puhdistetaan uudestaan ja uudestaan. Ja ainakin tähän mennessä tämä taitelija on taiteillut uusia teoksia seinille, uudestaan ja uudestaan. Onneksi.

NOKIA Lumia 610_000123

NOKIA Lumia 610_000124

Kiitos siitä.
– Liisa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Ajatuksia, Harmaa arki, Maailmantuska, Opiskelu

Vuosi 2012 ja tulevan vuoden suunnitelmat

Vuosi 2012 meni ohi yhdessä hujauksessa, ikään kuin huomaamatta ja salakavalasti. Juurihan Liisa tuli takaisin Suomeen ja me muutimme yhteiseen asuntoon. Mihin se aika hävisi? Ei vain päivä tai kuukausi, vaan kokonainen vuosi. Huh! Seuraavaksi huomaamme, että kymmenen vuotta on mennyt ohi ihan liian nopeasti.

No, koska vuodesta 2012 ei jäänyt juurikaan mitään kummallista käteen (no, onhan ne gradutkin melko tärkeitä..), päätimme panostaa seuraavaan vuoteen. Eihän mennyttä nyt aina kannata taivastella niin paljon, koska taidamme saada siitä tarpeeksi opiskeluidemme kautta. Katse eteenpäin!

Tavallisten liikuntaan ja terveellisiin elämäntapoihin liittyvien lupausten lisäksi aiomme vuonna 2013 tutustua moniin uusiin ihmisiin, käyttää jääkaapissa lojuvan tahinitahnan loppuun sekä kölliä sohvalla aina tarpeen niin vaatiessa. Tiina henkilökohtaisesti lupaa saada opintonsa valmiiksi tammikuun aikana sekä hankkia unelmiensa duunipaikan (tai ainakin yrittää tehdä sitä mistä tykkää). Liisa puolestaan aikoo elää säästäväisemmin, saada gradunsa valmiiksi joskus vuonna 2013 ja keksiä uusia seikkailuja, ainakin Turussa ellei jossakin uudessa maassa. Yhdessä aiomme tehdä paljon retkiä, yhden ehkäpä Barcelonaan!

Me aiomme myös olla tänä vuonna ihan yhtä ihania ihmisiä kuin edellisenäkin ja rakastaa kaikkia ystäviämme sekä perheitämme lujasti ja palavasti.

Tiina haluaa antaa Liisalle julkisen kiitoksen kämppiksenä olosta ja erityismaininnan kärsivällisyydestä kaikkina aamuina ja muina kiukutteluhetkinä sekä mekko-ostoksilla. Ja hovikampaajana olet ihan erityisen paras. Liisa taas kiittää Tiinaa myöskin kärsivällisyydestä, erityisesti silloin kun L juoksentelee etsimässä avaimia, kännykkää tai huulirasvaa silloin kun pitäisi olla jo menossa. Tiina on erinomainen, ellei jopa paras kahvinkeittäjä, sohvalla löhöilyseura ja askartelutoveri, vaikka lakanoiden viikkaus ei meiltä edelleenkään suju maailman mallikkaimmin. Viininmaistelu sen sijaan sitäkin paremmin.

Näitä edellisiä aiomme siis harjoitella myös tänä vuonna. Entäs te?

– TIISA (=Liisa ja Tiina)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Ajatuksia, Flirttiä, Haaveita, Harmaa arki, Opiskelu

Humanisti vieraalla maalla

Kuten aiemmin jo vihjailin, aloitin tänä syksynä uuden sivuaineen: Turun kauppakorkeakoulun yliopistolaisille tarjoaman Liiketoimintaosaamisen! Perusopintoihin kuuluu niin laskentatoimea, markkinointia, yrittäjyyttä, johtamisen opintoja ja muuta yhtä humanistille vierasta ja pelottavaa. Kesä kului tuskaillessa johtamisen ja markkinoinnin sanahelinän kanssa ja erityisiä hikikarpaloita otsalle nostatti kirjanpidon ja laskentatoimen kaavat ja pulmat. Tiinalle tuli itkettyä, paruttua ja kiroiltua monen monta kertaa ennen sivuainekoetta, mutta sitten vihdoin kun se koe koitti, tämä aikuishikari selvisi siitä kaikkien yllätykseksi erinomaisesti. Niinpä syyskuussa alkoivat opinnot humanistia kauhistuttavan ja epäilyttävän kauppakorkean puolella.


Kuva Aino Karvo

Ensimmäinen kauhistuttava havaintoni oli, että kauppakorkealaiset harrastavat rutkasti enemmän aamukahdeksan luentoja kuin humanistit. Nykyään marssin toikkaroin kolmesti viikossa rähmät silmissä opettelemaan kirjanpitoa tai markkinointia. Ei se ainakaan maanantaiaamuisin ole aina herkkua (tänään bongasin yhden tytön koisimasta suu auki luennolla), mutta tämä humanisti on kyllä yllättänyt itsensäkin sillä, miten tällä vieraalla maalla viihtyy. Uuden oppiminen ja kirjanpidon tilien raapustelu on hauskaa vaihtelua tuhansien sivujen kirjatenteille tai maailmaa syleileville teorioille.

Sen lisäksi liiketoimintaosaamisen opinnoissa on se hyvä puoli, että humanistitoverini (ja äiti) pitävät minua hirvittävän järkevänä ja ahkerana. Toivon tosiaan, että opinnoista on yhtä paljon hyötyä tulevaisuudessa ja työnhaussa kuin mitä kanssaihmiset toitottavat.

Ja hei tytöt, kauppakorkean pojat ovat ihanan flirttejä ja superkohteliaita. Siellä joku avaa aina oven ja hymyilee, vaikka vastassa olisikin hieman aamuäreä Liisa. Suosittelen siis ainakin kauppakorkean lounasta kaikille, jos ei ihan sivuaineesta innostu.

Bisous,
Liisa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Opiskelu

Vielä on kesää jäljellä …

.. no ei ole ei. Kesä meni, syksy tuli. Vaikka vielä elokuun loppuun asti hoilotin mielessäni (ja kovin ääneenkin), että elokuu on vielä kesää ja aurinkoa, niin lopetin sen saman tien kun syyskuu ja sen mukana tuoma kylmyys tuli. Ja olen ihan tyytyväinen. Syksy on hyvä! Kaiken uuden alkua ja arkisen arjen jatkumista. Luennoille paluu ja rennon päivärytmin saaminen takaisin on mukavaa kiireisen kesän jälkeen. Uusien (sirkuskoulu, auts mutta ihanaa!) ja vanhojen (tanssi, mahtavaa!) harrastusten aloittaminen ja jatkaminen tuntuu hyvältä. Olenpas hankkinut uuden ja ihan erilaisen sivuaineenkin tähän opiskelujen loppupuolelle ja se on hirvittävän innostavaa.

Uuden aloittaminen on mukavaa kun on vielä vanhoja tuttuja juttuja, joista hakea tukea ja turvaa.

Mutta niin se kesä .. se tosiaan mennä sujahti niin että tämän tytön päätä huimasi. Kolme kuukautta siitä sujui Turun linnassa työharjoittelussa, se oli huisin hauskaa. Mutta työt, ne tuppaavat häiritsemään tämän haahuilijan arkea niin, että kaikki muu melkein unohtui. No, tuli sitä onneksi istuttua puistoissa, jokilaivoilla ja terasseilla, sekä kahlattua mudassa festareilla ja hytistyä Flow:ssa. Mutta niin ne kesät vain menevät näin aikuisena, niin nopeasti ettei oikein mukaan ehdi. Mutta oli se silti hyvä kesä.

Mutta nyt siis syksy ja arki, jonka sekaan aion mahduttaa tämän bloginkin kirjoittamisen joka on viiem aikoina jäänyt sinne jonnekin kun on aikaa tai jaksamista.

Tai no, se syksy jatkuu tämän viikonlopun jälkeen. Kohta nimittäin suuntaamme kaveriporukalla Tiinan perheen mökille rannikolle. Niin, tämä mattimyöhänen tosiaan ehtii mökille syyskuun puolessa välissä. Jos sen talviturkinkin uskaltaisi heittää vihdoin.

– Liisa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Harmaa arki, Opiskelu

Le stage

Pariin otteeseen tänne blogiin on tullut jo kyselyitä Pariisissa tekemästäni työharjoittelusta. Vietin siis lukuvuoden 2010-2011 Strasbourgissa vaihto-oppilaana ja lukuvuosi siellä (kiitos huonon tenttimenestyksen ja uusintatenttien) venyi kesäkuun lopulle. Suomesta töiden etsiminen tuntui toivottomalta – kuka nyt palkkaisi opiskelijalusmun töihin vain heinä- ja elokuuksi, varsinkaan kun kyseinen lusmuilija ei sijaitse edes Suomessa työn haun aikaan eikä pääse mahdollisiin työhaastatteluihin paikan päälle. Ranskassa oleskelustakaan en ollut saanut vielä tarpeeksi, joten aloin kuumeisesti etsiä itselleni kesätöitä Ranskasta. Käänsin cv:ni ranskaksi ja yritin vääntää vielä työhakemuspohjankin samalla kielelle. Lopuksi lähetin ne ranskanserkulleni oikoluettavaksi. Palautuksena sain melkoisen uuteen uskoon muokatun cv:n ja hakemuksen. Aarre on siis joku pedantti ja tehokas kielitaitoinen, joka korjaa vieraskieliset tekstit!

Lähettelin hakemuksia melkoisen ahkerasti ties minne Pariisin Disneylandista Pariisilaisiin hotelleihin ja Suomen Ranskan instituuttiin. Kuten työhaussa turhan usein, vastauksia ei kuulunut, paitsi kunnon suomalaisilta Pariisin Suomen kulttuuri-instituutista. Sekin tosin oli kieltävä: valitettavasti instituutti on kiinni heinä- ja elokuun, kuten monet ranskalaiset jutut tuntevat olevan. Elokuu on siis Ranskassa se varsinainen lomakuukausi, jolloin missään ei tunnu tapahtuvan mitään ja kaikki paikat tuntuvat olevan lomalla eli suljettuina.

Niinpä nöyrryin ja aloin kysellä vanhasta, monikesäisestä työpaikastani työmahdollisuuksia kesäksi, joten lähtö Suomeen oli kuitenkin edessä. Uteliaisuudesta kyselin silti, olisiko Pariisin suomalaisesta kulttuurikeskuksesta joskus mahdollista saada työharjoittelupaikkaa ja ilokseni ystävällinen johtajatar vastasi, että he etsivät par’aikaa harjoittelijaa syksyksi. Niinpä innosta soikeana laitoin hakemukseni sähköpostilla sinne uudestaan ja ilmoitin, että olen tulossa parin viikon päästä Pariisin suunnalle, noin niinkun työhaastattelua ajatellen. Ja niin sitä oltiinkin jo sovittu tapaaminen ja siitä alkoi kihisevän jännittävät pari viikkoa.

Jännitin haastattelua ihan hirvittävästi, sillä oman alan työharjoittelu lempikaupungissani Pariisissa tuntui aivan liian täydelliseltä. Ennen haastattelua olin Pariisissa ranskantätini luona ja hän ja edellä mainittu serkkuni preppasivat minua jännittävää hetkeä varten. Tiesin, että haastattelijani eli instituutin johtaja (kuten suurin osa instituutin työntekijöistä) on suomalainen, mutta arvasin että haastattelussa testattaisiin myös ranskankielen taitojani. Eivätkä ne silloin, vuoden Ranskassa oleskelun jälkeenkään, olleet mielestäni tarpeeksi vakuuttavat.

Harjoittelusta ja preppauksesta huolimatta se työhaastattelun ranskankielinen osuus meni ihan sössöttämiseksi (ranskan puhuminen maanantaiaamuna on tuhoon tuomittu yritys) ja poistuin instituutista hieman masentunein mielin. Itse mahdollinen työpaikka vaikutti täydelliseltä ja samoin sitä ympäröivä latinalainen kortteli, mutta en uskonut saavani paikkaa juuri onnettoman kielitaitoni vuoksi. Silti itse haastattelutilanne oli rento ja mukava.

Mutta siltipä silti muutaman viikon päästä sain sähköpostia, että minut oli valittu Pariisin Suomi-instituutin harjoittelijaksi syksyksi. Ja voi jukranpujut kuinka innoissani olin! Suomeen meno tuntui heti vähemmän kamalalta, kun tiesin pääseväni takaisin Ranskaan ja vieläpä Pariisiin.

Itse harjoittelusta ajattelin kertoa enemmän toisessa postauksessa, jottei tämä mene ihan kamalan pitkäksi (ihan kuin ei olisi jo). Silti vielä pari vinkkiä harjoittelupaikan hakuun ulkomailta:

1. Tee kunnon cv ja virallinen työharjoitteluhakemus ja tarkastuta se jollain mieluiten ranskaa äidinkielenään puhuvalla. Ranskassa on omat tapansa ja kiemuransa esimerkiksi työhakemuksen ja cv:n tekoon ja niitä on vaikea suomalaisena ymmärtää. Ja se virallisuus, huoh!

2. Hae mahdollisimman useita ja monenlaisia paikkoja. Saat kokemusta hakemusten tekemisestä ja mahdollisista työhaastatteluista, vaikka itse paikka ei sitten nappaisikaan. Kannattaa muuten huomata, että ranskalaiset tuntuvat joissain asioissa elävän vielä kivikaudella ja sähköpostin sijaan tavallinen etanaposti ja puhelin voi olla kova sana.

3. Osoita kiinnostuksesi ja kysele ja soittele rohkeasti perään, jos hakemastasi paikasta ei kuulu tai he lähettävät kieltävän vastauksen. Sinulle saattaakin löytyä jotain muuta jonakin toisena ajankohtana, jos osoitat olevasi innostunut.

Tällaista tuli mieleen täällä. Kohta lisää juttua vielä itse työskentelystä ulkomailla ja vieläpä oman alan töissä! Sitä odotellessa kannattaa lukea Lauran kirjoittamat monipuolisemmat ja paremmat vinkit työnhausta ulkomaille!

Onnea ja rohkeutta vaan matkaan!
Liisa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haaveita, Harmaa arki, Maailmalla, Opiskelu

Suostuttelua

Koin suuria valaistumisen hetkiä tänään aamun ensimmäisellä luennolla. Vaikka yleisesti väitetään, että koulussa ei opita elämää, opin tänään jotain juuri elämästä itsestään istuessani Fennicumin luentosalissa.

Tiesittekö että suomen kielioppi voi auttaa suostuttelutaidoisssa? Lapsenkasvatuksessa? Siivousvuoron sopimisessa? En minäkään, mutta nyt tiedän.

En edes tiennyt, että kielessämme on kohteliaisuuspartitiivi. (sijamuodot unohtaneille tiedoksi, että partitiivi on se muoto, jossa esimerkiksi joku joi kaljaa, ei kaljan.) Tämä muoto kuulemma auttaa pyytäjää saamaan tahtonsa läpi vaikuttamatta pomottajalta. Jos siis et halua käskyttää kaveriasi, mutta et jaksa itse nousta hakemaan jotain, sinun pitää käyttää kohteliaisuuspartitiivia, ja kaverisi tekee kuin lumottuna kaiken puolestasi. Annapa se kaukosäädin! kuulostaa paljon enemmän komentelulta kuin Annapa sitä kaukosäädintä!. Eikö?

Olen ihan vakuuttunut, että kohteliaisuuspartitiivin sekä muiden tänään oppimieni taitojen avulla saan kaikki tekemään haluamani. Ja vielä vailla harmainta hajuakaan minun osuudestani asiaan. Hah, vaviskaa ystävät ja viholliset!

– Tiina

6 kommenttia

Kategoria(t): Ajatuksia, Opiskelu

Purnausta

Aion purnata nyt yhdestä asiasta, missä ei kyllä ole mitään uutta, mutta on nyt aika ajankohtaista minulle. Melkoisen monet opiskelijat minun lisäkseni pyrkivät tällä hetkellä silmittömällä raivolla työharjoittelupaikkoihin. En ole aiemmiksi kesiksi hakeutunut mihinkään harjoitteluihin, koska niissä nyt vaan on yksinkertaisesti todella huono palkka työn vaativuuteen nähden. Kesäisin olen tehnyt yleensä sellaisia töitä, joista maksetaan kohtuullisesti tai joita voi tehdä niin paljon, että rahapussukka pullenee talvea varten.

Olin työhaastattelussa yhteen harjoittelupaikkaan joku aika sitten. Viimeistään tässä haastattelussa tajusin, että työharjoittelu on synonyymi halpatyövoimalle. Yritykset ja kaupungit palkkaavat lähes valmistuneita opiskelijoita hoitamaan työtehtäviä, joita normaalisti hoitavat työntekijät, jotka saavat varmaan kolminkertaisen palkan. Ymmärsin myös, että harjoittelu ei tarkoita työnantajalle opiskelijoiden opettamista, vaan opiskelijan on jo osattava kaikki työssä tarvittavat taidot.

En tiedä, pääteekö tämä kaikilla aloilla, mutta ainakin kulttuurialalla tämä taitaa olla enemmänkin sääntö kuin poikkeus. On kuitenkin positiivista, että korkeakoulujen työharjoittelusta maksetaan edes jotain palkkaa. Yksi opiskelukaverini aloitti työt kulttuurin parissa tekemällä ilmaista työtä. Siis täysin ilmaista! Onhan tämäkin vaihtoehto saada sitä työkokemusta, mutta entäs sitten ne opiskelijat, joilla ei yksinkertaisesti ole varaa tehdä ilmaiseksi työtä. Eikö Suomessa kuitenkin ole tarkoitus tarjota kaikille taloudellisesta tilanteesta riippumatta mahdollisuus koulutukseen?

Kauheinta tässä on se, että tiedostan tämän vääryyden, mutta silti minun on pakko osallistua siihen. Jos en saa tarpeeksi hyvää harjoittelupaikkaa, on minun turha odottaa työpaikkaa valmistuttuani.

Ja kiitos lukijat, helpotti jo huimasti! Vielä kun pääsisi kertomaan tämän jollekin asianomaiselle, niin kiukkupussius jäisi unholaan.

 

– Tiina

2 kommenttia

Kategoria(t): Ajatuksia, Opiskelu