Aihearkisto: Toilettihuolet

Kosmetiikka

Aikuisten juttuja

naurua

Flirtin ja toilettihuolten seassa on ilmeisesti aikuistumiskriisiä. Pari viikkoa sitten Tiina oli neiti Marplena suuren salaliiton jäljillä ja tänä viikonloppuna minä kauhistelen ajan kulumista, iskeytyviä ikävuosia ja lähipiirin elämäntilanteiden muutoksia. Lauantaina oli nimittäin monta syytä juhlia, kun vanha ystävä kutsui kokoon vanhoja ja uudempia ystäviään juhlimaan myöhästyneitä pikkujouluja, uutta kotia ja uutta tytärtä.

Siellä kuulumisia vaihtaessa huomasin kuuluvani vähemmistöön. Vähemmistöön, jolla ei ole lapsia, sormusta vasemmassa nimettömässä tai edellä mainittuja edes suunnitelmissa saatika näköpiirissä. Kuuluin siihen joukkoon, jonka ei ollut tarvinnut järjestellä asioita viikkoja takaperin niin, että lapset olisivat turvassa hoidossa kun äiti on vapaalla.

Eikä tämän pitäisi olla edes mikään yllätys! Olenhan jo pidemmän aikaa heittänyt vitsiä siitä, kuinka kaverit ne menee naimisiin ja saa lapsosia ja meikämandoliino se vaan kilisyttelee skumppalaseja (tai kaljatölkit ne taitaa nykyään realistisempia olla) ja purkaa hellyydenpuuskansa raukkoihin kattimaakareihin, mistä niitä sattuukaan löytymään. Vitsiä se on ainakin tähän saakka ollut, mutta lauantaina se muuttui ihan todeksi. Nyt vain ihmettelen, että missä välissä tämä oikein tapahtui?

NOKIA Lumia 610_000126

Eikä siinä tilanteessa sinänsä mitään. On se ikä tuonut tähänkin pääkoppaan jotain viisautta: nykyään siedän, ehkä jopa pidän lapsista, varsinkin kun ne ovat niin siistien tyyppien kuin ystävieni. Ihailen ja hämmästelen sitä, kuinka toiset haluavat viettää loppuelämänsä jonkun kanssa. Tietävät mitä tältä elämältä haluavat. On ihanaa, kun ystävät ovat onnellisia. Mahtavaa, että ihmiset tahtovat erilaisia asioita, sillä samanlaiset unelmat ja haaveet – eihän niistä jaksaisi keskustella saatika sitten saavuttaa.

Mutta silti löysin lauantai-iltana sisältäni pienen katkeran äänen, joka kirosi sitä miksi kaikki muuttuu. Miten nyt juhlien puheenaiheina olikin lasten kanssa arjesta selviäminen ja miesten avuttomuus lapsiperheen arjessa? Miten minä voin osallistua siihen keskusteluun muuten kuin hymyilemällä ymmärtäväisesti? Miksei enää puhuta pojsta ja pussailusta sillä lailla salaperäisesti? Lempikirjoista, -elokuvista tai -kappaleista? Miksi lumityöt ja likapyykki valtaavat kaikki keskustelut?

No, ei se nyt ihan noin kamalaa ollut, vaan hauskaa ja hulvatonta suorastaan. Likapyykki ei tunkeutunut mukaan joka keskusteluun ja pojista puhumisen vähyydestä saanen syyttää vain itseäni. Mutta silti minut valtasi pieni kauhistus siitä, kuinka nykyään tyttöjen illat täyttyvät aikuisten jutuista.

Sitten aloin pohtia, että ei kai sekään huono ole. Erilaista vain, ehkä parempaa.
Tätä asennemuutosta täytyy tosin hieman harjoitella.

– Liisa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Ajatuksia, Flirttiä, Toilettihuolet

Pyykinpesemisen taidosta

Sitä kuvittelisi, että niinkin arkinen asia kuin pyykinpesu ei tuottaisi ongelmia ulkomailla asuessa, varsinkaan sellaisessa maassa kuin Ranska, jossa juoksevan puhtaan veden ei pitäisi olla ongelma. Hah! Ei pidä paikkaansa! Pyykinpesu on nimittäin ollut kielen ja byrokratian lisäksi suurimpia ongelmiani täällä.

Ensimmäiset neljä kuukautta raahasin pyykkini mukanani aina kun lähdin käymään Pariisissa Ranskantätini luona, koska en uskaltanut ottaa selvää opiskelija-asuntolan pyykkituvan toiminnasta. Olin kyllä kysynyt siitä jo ensimmäisellä viikollani täällä, mutta en ymmärtänyt ystävällisen vahtimestarisedän selitystä hölkäyksen pöläystä. Muistan kuitenkin poistuneeni paikalta tyytyväisesti itsekseni myhäillen, koska olin osannut kysyä kysymyksen oikein ja minua oli ymmärretty mainosti.

Pyykkien kuljettaminen edestakaisin alkoi kuitenkin jossain vaiheessa pänniä – varsinkin niinä hetkinä kun kuljin sen valtavan kassin kanssa niillä Pariisin metrolinjoilla joissa ei ollut hissiä tai liukuportaita. Niinpä päätin rohkeana ennen joululomaa pestä pyykkiä asuntolan pesutuvassa. Aluksi olin varsin innoissani siitä, että pesukoneiden käyttäminen oli paljon helpompaa (tosin järkyttävän kallista, 4 € pesukoneellinen ja 1 € kuivuri) kuin olin odottanut. Koneita oli vapaina eikä muita pyykinpesijöitä näkynyt mailla eikä halmeilla, toisin kuin kuulemma muiden asuntoloiden pyykkityvissa. Pyykinpesu sujui kuin tanssi!

Kunnes tuli se osuus, jolloin pyykit olivat puhtaita. Ja litimärkiä. Kuikuilin ympärilleni hämmentyneenä etsien kuivausrumpua tai kuivatustilaa. Pakkohan pyykit oli kuivata jossain muualla kuin pienissä opiskelijayksiöissä? Pyörittyäni pesutuvassa typerän näköisenä hetkisen ja kolisteltuani viereisiä ovia, päätin kysyä asuntolan vahtimestarilta kuivausmahdollisuuksista.

Tällä kertaa kysyminen ei sujunut yhtä hyvin, sillä kiltti vahtimestarisetä näytti vaan varsin hämmentyneeltä kun tiukkasin häneltä kuivurin sijaintia. Lopulta hän kuitenkin ymmärsi mitä tarkoitin ja ilmoitti kuivurin sijaitsevan pesukoneiden vieressä. ”Kaksi pesukonetta ja yksi kuivausrumpu”, hän sanoi. Silloin minulla välähti, että tosiaan, se kolmas vähän eri näköinen pesukone on varmaan kuivuri. Arvoitus vain on, miksi en tajunnut sitä kymmentä minuuttia aiemmin pesutuvassa pyöriessäni ja koneita tarkastellessani.

Tästä lannistumatta palasin pesutupaan ja ladoin pyykkini sinne kuivuriin ja palasin noutamaan niitä ohjelman loputtua. Harmi vain, että ne pyykit eivät olleet kokonaan kuivat vaan edelleenkin melkoisen kosteat. Ja pyykkitupaan oli muodostunut ruuhka muista innokkaista pyykinpesijöistä, joten palasin nöyränä ja masentuneena levittelemään märkiä (mutta puhtaita!) lakanoitani ruhtinaalliseen 18 neliön yksiööni. Huomasin myös yhden pinkin käsipyyhkeen hukkuneen matkan varrella johonkin. Myönsin tappioni ja vannoin revanssia, tosin hetken aikaa keräsin voimiani vieden pyykkejä taas Ranskantädin pesukoneen pestäväksi ja oikeasti kuivaavan kuivurin kuivattavaksi.

Kävin uuteen taistoon asuntolamme pyykkitupaa vastaan muutama kuukausi takaperin. Tällä kertaa ongelmia muodostui jo pesuvaiheessa.

En nimittäin tiennyt, kumpi pesutupaan raahaamistani puteleista oli pesuainetta ja kumpi huuhteluainetta. Merde!

Muistan kuinka jo ostovaiheessa olin pyörinyt kaupassa kovin eksyneenä ja pohtinut varmaankin puoli tuntia sitä, miten osaan ostaa yhden pesuaineputelin ja yhden huuhteluaineen, enkä esimerkiksi kaksi huuuhteluainetta. Jollain sherlockmaisella päättelykyvyllä olen kuitenkin kiperästi tilanteesta selvinnyt, mutta nyt edessä oli jälleen samainen ongelma. Adoucissant, kumpaa se nyt sitten taas olikaan? Joillain loistavalla järkeilyllä pitkän pohdinnan tuloksena päädyin lykkäämään adoucissantia pesuainelokeroon ja aloe vera -pullon tököttiä huuhteluaineeksi.

Kun pääsin kotiin sanakirjan ääreen tarkastamaan tilanteen, totesin peseväni pyykkini huuhteluaineella ja huuhtelevani pesuaineella. D’oh!

No, pyykit kuitenkin vaikuttivat puhtailta ja tuoksuivat hyviltä. Olin suhteellisen tyytyväinen tulokseen. Tosin ne jäivät taas kerran kuivurin jäljiltä kosteiksi, vaikka lisäsin kuivausohjelman lämpimämmäksi. Ja pyykkitupa pelmahti yhtäkkiä täyteen niistä ranskalaisia miehiä juuri siinä vaiheessa kun epäilevästi nuuskin ja viikkailin hieman kosteita pikkuhousujani pyykkikassiin. Ja sitten ne kehtasivat vielä alkaa jutustella mukavia. Ei pyykkituvassa sosialisoida, se on vakavaa taistelutannerta.

Kolmannella pyykkäyskerralla tänään olin ennakoinut mahdolliset epäonnistumiset. Olin kirjoittanut pesuaineputeleihin suomeksi mikä on mitäkin. Olin varannut pyykkäykseen yhteensä kuusi euroa, niin että pystyin kuivattamaan lakanat huijauskuivurissa kahdesti. Tulos oli melkein täydellinen.

Paitsi että päiväpeitossa on edelleenkin se tahra, minkä vuoksi sitä aloin pesemäänkin.

Hemmetin Ranska ja opiskelija-asuntolat ja pyykkäys.

– Liisa

P.S. Kun nyt aloin tarkemmin miettiä, niin ehkä se vika ei ole varsinaisesti tässä maassa, lukuunottamatta hämäävän samanlaisia pesu- ja huuhteluaineputeleita. Oli minulle Turussakin pyykkituvassa peseminen aina vähän jännää. Useimmiten palasin hakemaan pyykkejäni vain huomatakseni, etten ollut sulkenut pesukoneen kantta kunnolla tai muistanut painaa pesuohjelman käynnistysnappia. Kerran pesukoneen käynnistysnappi jäi koneen sisään painettuani sitä hiukan turhankin tarmokkaasti. Että ehkä se vika sittenkin saattaa olla pyykkääjässä.

Niin ja se kadonnut pinkki käsipyyhe, se löytyi pari viikkoa sitten yhden pussilakanan sisältä.

1 kommentti

Kategoria(t): Harmaa arki, Maailmalla, Toilettihuolet

Mutaisen harmaata

Uusien ällöttävän terveellisten elämäntapojen lisäksi Strasbourgissa asusteleva blogin puolikas on alkanut käyttäytyä omituisen leväperäisesti pukeutumisen saralla. Muutama viikko takaperin ystävä tutustutti minut Saksan epäilyttävän halpaan ruoka-, kosmetiikka ja yleensä kaiken mahdollisen tarjontaan. Siellä tämä tuhlaajatyttö kirmaili hyllyjen väleissä hokien ei herranjumala miten tämä voi maksaa vaan euron ja ai kamala täällä on tällaistakin ja mitä ihmettä tämä on näyttääpä kivalta. Täytyy myöntää, että kyllä ne saksalaiset vaan jotain taitavat osata.

Saksan puolelta mukaan tarttui siis kaikenlaista herkullista ja tarpeellista. Ranskan puolelle saattoi tulla kassissa myös jotain tarpeetonta, kuten kuusi kappaletta kasvonaamioita ja kaksi kynsilakkaa. Hupsistakeikkaa. Minä kun en ole mikään maailman ahkerin kynsilakan käyttäjä: mikään kynsilakka kun ei kestä kynsissäni päivää kauempaa siistinä. Itseasiassa mahdollisuudet kynsilakan siistiin levittämiseenkin ovat melko minimaaliset. En vain ymmärrä miten kellään voi olla klommottomat, kauniit lakatut kynnet? Lakan varsinaisessa kuivumisessa ei tunnu kestävän kauaankaan (silloin vaan tulee melkein pakkomielteen kaltainen halu tiskata tai siivota), mutta jos laitan useamman kerroksen lakkaa (kuten usein täytyy) ja vielä innostun lisäämään kerroksen päällyslakkaa (jonka kirjoittajan mielestä tulisi suojata ja pidentää lakan kestoa) löytyy kynsistä viimeistään yön jäljiltä vaikka minkälaisia painaumia, lommoja tai rullautumia. Pyh pah ja pöh, siistit kynnet ja minä emme vain mahdu samaan lauseeseen!

Jossain paniikkihäiriössä (liikaa ja liian halpaa!) ostin kuitenkin Saksan puolelta muutaman kynsilakan, kun ne maksoivat vain pari hassua euroa. Ja yksi kynsilakoista oli se kohuttu harmaanruskeanmutainen, josta muotiblogi jos toinenkin (eli kaikki) kohisivat – viime keväänä. Silloin minä vaan ihmettelin, että mikä ihme niitä vaivaa, kun tuo sävyhän ihan mitäänsanomaton ja .. no, mutainen. Tunkkainen. Ei edes kunnon harmaa, vaan ruskeanharmaa. Hyh.

Mutta minäpä sitten menin ja innostuin siitä melkein vuotta myöhemmin, enkä edes heti ostohetkellä, vaan vasta sitten kun olin sen antanut seistä ikkunalaudalla muutaman viikon. Sitten, kevätauringon tullessa esiin, päätin iskeä päälle jotain keväistä ja kukkaisen kevyttä jonka seuraksi kaipasin jotain raskaampaa, vähän tunkkaisempaa, kovempaa. Silloin kyseinen kynsilakka osui silmään ja .. siitä se sitten lähti.

Kynsilakka on aika tahmeaa ja tosiaan, sen kestää kuivua melkoisen pitkään. Mutta se sävy, se on niin kaunis ja kiehtova. Ensimmäisellä vilkaisulla se on tosiaan mutaisen tunkkainen, mutta sitten siinä alkaakin näkyä enemmän. Harmaata. Ruskeaa. Jossain valossa kauniin violettia. Se on hieman mutainen mutta samalla hempeän kevyt. Se tekee ihmeitä vaalean hempeille paidoille ja mekoille, joita nyt keväällä tekee mieli pukea päälle. Se on täydellinen.

AIka hyvin parin euron hätäännysostokselta.

– Liisa

P.S. Nyt on menty jonkun täysjärkisyyden rajan yli jälleen. Höpöttelin pitkät pätkät kynsilakasta ja sen sävystä. Ja kuvasin omia kynsiäni. On tämäkin .. omituista.

3 kommenttia

Kategoria(t): Toilettihuolet

Zorroilua ja omakuvia

Lauantai oli monesta syystä kovin hiljaista. Ensimmäinen – ja kunniallinen – syy oli se, että me molemmat painiskelimme muutaman esseen, kirjatenttien ja Tiina yhden isomman työn lähestyvien palautuspäivien kanssa. Toinen – hieman hulttiomaisempi – syy oli se, että vietimme perjantai-iltaa zorronaamioiden, ginipullon, etelän hedelmien ja pintandwefallin tyttöjen kanssa ensin Tiinan luona, sitten Dynamossa. Lauantaita vietettiin sitten luomisentuskassa pizzojen, sipsien, vihannesten, dippien ja Almodóvarin sekopäisen elokuvan (Naisia hermoromahduksen partaalla – kovin teemaan sopivaa) parissa.

Perjantai-illan eksoottinen juomatarjoilu.

Yritimme perjantaina myös ottaa blogiin edustavia kuvia meistä. Emme halua näyttää blogissa kasvojamme, joten päätimme peittää ne naamioilla pintandwefallin esimerkin innoittamina. Me emme kummatkaan ole ikinä edustavammillamme kameran edessä, eivätkä naamiotkaan auttaneet asiaa yhtään. Hihittämiseksi ja ääliöinniksi se taas meni. Miten ihmeessä muut bloggaajat voivat ottaa itsestään fiksuja kuvia?

Ensin yritetään olla haudanvakavia.

Stella kirjoitti joku aika sitten fiksusti ja kauniisti itsensä hyväksymisen ja omakuvien julkaisun vaikeudesta. Tekstissä ja postauksen kommenteista tulee hyvin ilmi se kaikki turhautuminen, mitä ainakin minä (Liisa) tunnen katsellessani valokuvia itsestäni. Minä en tunnista itseäni valokuvista – miten ihmeessä valokuvista voi katsoa takaisin ihan eri ihminen, kuin peilistä? Tämä on aiheuttanut sen, että nykyään menen ihan lukkoon huomatessani, että minua kuvataan. Kameran aiheuttama paniikki saa minussa esiin kovin primitiivisiä reaktioita: joko piiloudun jonkun (useimmiten käsieni, tai pahaa-aavistamattoman lähellä olevan ihmisen) taakse, esitän etten huomaisi mitään (tästä seuraa usein kuvia joissa näytän vähän .. hmm, isolta vauvalta?) tai sitten yritän hymyillä kauniisti, jolloin näytän joko siltä että irvistän, tai että olen hirvittävässä humalassa. Viihdyn siis mieluummin kameran toisella puolella.

Sitten yritetään esittää että meillä on hauskaa.

Nyt me olemme Tiinan kanssa yrittäneet monet kerrat napata itsestämme jotain suht fiksua ja meidän näköistämme kuvaa blogiimme. Poseeraamisen taito olisi muutenkin mukava oppia. Mutta miten ihmeessä sen oppisi? Miten oppia olemaan kameran edessä normaalin näköinen? Entä miten oppia hyväksymään kuvansa ja näkemään itsensä ihan kauniina ja viehättävänä valokuvissakin? Miten osata hymyillä nätisti ja luonnollisesti, eikä vain purskahtaa nauruun tai irvistellä? Miten miten miten?

Sitten naurattikin oikeasti kun Liisa hukkasi tähtihedelmänsä.

Luulen, että sen lisäksi että näytämme oikeasti aika hönöiltä kuvissa, olemme itsellemme liian ankaria. Sitä niin helposti näkee itsestään vain ne virheet: kaksoisleuan, isot posket, tummat silmänaluset, sekaisen tukan, vatsamakkarat .. Mutta kuten aiemmin Mélanien tapauksessa kirjoitin, pienet virheethän ne tekevät ihmisestä mielenkiintoisen. Ei kukaan ole täydellinen, eikä kenenkään tarvitsekaan olla. Jos vain oppisi näkemään itsessä ja muissa ne kauniit piirteet virheiden sijaan. Jos vain oppisi hyväksymään peilikuvansa ja sen olennon siellä valokuvissakin.

Palaamme asiaan sitten kun olemme keksineet, miten onnistua valokuvissa, tai saamme tehtyä asennemuutoksen päässämme. Ehkä näiden kuvien julkaiseminen on askel siihen. Tai sitten hankimme suosiolla jatkoa ajatellen koko kasvot (mieluiten myös vartalot) peittävät naamarit ja naamiaisasut.

– Liisa ja Tiina

P.S. Emme ehdi suorittaa arvontaa tänään, joten Kui-designin ja Karuskin ihanuuksien arvontaan saa osallistua vielä tänään. Tähän mennessä osallistujia on ollut muistaakseni 6, joten mahdollisuudet jomman kumman palkinnon voittamiseen on aika vahvat. Osallistukaa ihmeessä tutut ja tuntemattomatkin!

2 kommenttia

Kategoria(t): Harmaa arki, Herkuttelu, Kaupungilla, Toilettihuolet

Sininen takki ♥ punainen tukka

Punaisen ja sinisen yhdistelmä, jota olen karttanut lähes koko ikäni, on alkanut kiehtomaan minua. Kaikki sai alkunsa sinisen takin tarpeesta ja Mimmin uudesta ihanan punaisesta tukasta. Olin tosin jo hetken miettinyt punaisen tukan hankkimista itselleni ja sininen takki on ollut haussa jo ainakin vuoden päivät, mutta se oikea ei ole osunut vielä kohdalle.

sininen takki

En tiedä, saanko kumpaakaan koskaan tai ainakaan ihan tällä hetkellä, mutta aina saa haaveilla. Jos teillä on jo valmiiksi jompi kumpi haaveistani, niin yhdistäkää ihmeessä nämä värit toisiinsa.

– Tiina

Jätä kommentti

Kategoria(t): Garderobi, Toilettihuolet

Ansaittu hemmottelu

Sain joululahjaksi äitikullalta lahjakortin kauneuskeskukseen ja nyt on tullut aika tuhlata se. Tai ei ihan vielä, ensin aion saada kaikki kiireelliset kouluhommat pois käsistä. Lahjakorttia tutkiskellessa tulikin heti alkuun ongelma: millainen hemmotteluhoito.

Vaihtoehtoja on ylettömiin, mutta sain niistä karsittua muutaman miellyttävimmän tai tarpeellisimman vaihtoehdon. Miltä kuulostaa vaikkapa Suklaa suudelma tai Uudistava unelma? Suklaahoito on jostain kumman syystä kiehtonut jo kauan. Anna himon viedä, astu suklaan syleilyyn.

Tämä on se hoito, jonka ansiosta näyttelijät Hollywoodissa näyttävät niin hyvältä. Hei, luulitte väärin: happihoito tekee Hollywood-tähdet kauniiksi, ei kuvankäsittely! Tiinakin haluaa näyttää yhtä nätiltä.

Toisaalta hemmottelun tarkoituksena on myös yhtä lailla olon parantaminen kuin ulkoisen puolenkin. Rajawatu eli kuninkaallinen vartalonhoitorituaali todennäköisesti yhdistää ulkoisen ja sisäisen hyvän olon. 75 minuuttia itämaisena prinsessana takuuvarmasti veisi ajatukset pois arjesta.

En ollut ainoa lahjakortista innostunut..

Lahjakortin voisi myös hyödyntää käytännönläheisemmin. Ripsien ja kulmien värjäys sekä jalkahoito ovat joka tapauksessa jossakin vaiheessa ajankohtaisia näin kesän alla (uskon vieläkin, ettei tämä talvi voi enää kovin kauan kestää).

Toisaalta lahjaksi annettu hemmottelu pitää sisällään lupauksen siitä, että lahjansaaja käyttää sen oikeasti hemmotteluun ja rentoutumiseen. Pitäisiköhän pysyä ensimmäisessä valinnassa eli Suklaa suudelma -hoidossa? Onko teillä kokemuksia suklaahoidosta?

– Tiina

Jätä kommentti

Kategoria(t): Toilettihuolet

Nudea kynsiin

Rakastan lakattuja ja hoidettuja kynsiä, mutta olen todella laiska toteuttamaan tätä intohimoa omiin kynsiini. Usein kyllä lakkaan innolla kynsiäni päivän asun mukaan, mutta lakan poisto onkin jo liian työlästä. Olen monesti joutunut häpeilemään ja piilottelemaan käsiäni väärän väristen kynsien tai lohkenneen lakan vuoksi.

Vaaleita sävyjä. Kuvausrekvisiittana parvekkeen luminen pöytä, koska sisällä otetuista kuvista ei vaan saanut mitään selvää.

Tästä syystä olen viime aikoina siirtynyt sellaisiin kynsilakkoihin, jotka värinsä puolesta sopivat mahdollisimman moniin asuvalintoihin, ja eivät heti paljasta pientä kulumista tai lohkeilua. Nudesävyt ja vaalean hailakat värit miellyttävät silmääni myös muualla kuin kynsissä, joten näihin väreihin siirtyminen ei ollut ainoastaan pakon sanelemaa.

Nudelakka on lähes huomaamaton, mutta saa aikaan ainakin jonkin verran huolitellumman lopputuloksen.

Mavalan kynsilakoissa on lisäksi se hyvä puoli, että ne ovat tarpeeksi pieniä. Sen vuoksi tuotteen hintakin pysyy huokeana ja eri värisävyjä voi hamstrata mielin määrin. Itse en ainakaan ole vielä kertaakaan saanut kynsilakkapulloa kulumaan loppuun ennen sen kuivumista.

-Tiina

Jätä kommentti

Kategoria(t): Toilettihuolet