Flirttiä ja eksymisiä Lissabonissa

Lissabonhan ei ole kovinkaan suuri kaupunki. Se ei ole väkiluvultaan paljoa Helsinkiä suurempi ja se tuntuikin alusta lähtien kotoisan sympaattiselta. Silti kaupungissa olisi riittänyt vielä paljon näkemistä ja harhailtavaa – 3 päivää ei tuntunut riittävän oikein mihinkään, varsinkin kun lepopäivä kukkuloista rasittuneille jaloille ja muutenkin turisteerauksesta (ja yllättävästä juhlimisesta) väsähtäneille tyttösille olisi tullut tarpeen. Me pidämme itse eniten kaupungilla harhailusta ja pikkkuputiikkeihin ja -kahviloihin eksymisestä sekä sen ihastelemisesta mitä vastaan sattuu tulemaan, mutta tällä lomalla päätimme tarkastaa muutaman turistikohteenkin.

Heti ensimmäisenä aamuna eli perjantaina päätimme suunnata vanhan kaupungin kukkulalla sijaitsevalle linnalle, Castelo de São Jorgelle. Sinne pääsy oli aikamoisen kipuamisen, kapuamisen, harhailun ja vastoinkäymisten takana – astuipa Tiina-raukka jopa valtavaan koirankakkaraankin – sekä vielä kolmen ja puolen euron maksun takana, mutta oli se sen arvoista.

Ikivanhan linnan raunioilla, jonka nykyiset rakenteet ovat synkältä keskiajalta mutta jota on asutettu jopa jo 600 ennen ajanlaskun alkua, oli mahtavaa tallustella. Linnaa ovat asuttaneet niin maurit kuin sen jälkeiset kristityt reconquistat ja osa siitä tuhoutui pahasti vuonna 1755 maanjäristyksessä. Jännittävän historian lisäksi linnassa kannattaa käydä sen mahtavien näköalojen vuoksi – linnan muureilta nimittäin aukeavat näkymät yli kaupungin.

Maisemien lisäksi ihastusta ja vähän pelkoakin aiheuttivat linnassa vapaana vipeltävät riikinkukot – joita oli valtavasti. Hellyyttäviä olivat myös auringossa lekottelevat kattimaakarit. Niitä olisi tehnyt mieli rapsutella ja joku kaapata mukaan hotelliinkin paijattavaksi!

Linnaa ympäröi vanha kaupunginosa, Alfama, joka oli täynnä mielenkiintoisia pikkukatuja, kirkkoja, putiikkeja ja kahviloita. Lauantaisin ja tiistaisin Campo de Santa Claran ympäristössä järjestetään markkinat, joista löytyy vaikka mitä jännittävää, vanhaa uutta ja rihkamaa. Alfaman kaupunginosassa olisi saanut aikaa kulumaan vaikka kuinka kauan, mutta joka kerran kun sinne pääsimme, jalkamme olivat jo sen verran kärsineet ala- ja ylämäkien kapuamisesta ettemme paljoa jaksaneet. Kunnon jalkineet siis kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan, muuten niin mukavat balleriinatossut eivät toimi mukulakivillä ja jyrkissä mäissä. Kannattaa myös katsoa jalkoihinsa, ettei käy kuin Tiinaselle! Kiemuraisilla pikkukaduilla on myös jatkuva eksymisvaara, joten siellä vaelteluun kannattaa varata reilusti aikaa.

Lissabon tuntui olevan myös täynnä mahtipontisia aukioita, joiden keskellä oli jonkun tärkeän herrasmiehen patsas. Pröystäilevin niistä taisi olla rannalla sijaitseva Praça do Comércio, jonka yhdessä laidassa oli riemukaarikin. Aukiot olivat hienoja, mutta jo muutaman niitä nähneenä emme jaksaneet innostua niistä jokaisesta erikseen.

Kolmas mieleenpainuva nähtävyys taisi olla Belémin kaupunginosa. Harmi vain että ehdimme sinne vasta sunnuntaina, jolloin väsymys ja pienoinen (tai ei niinkään pienoinen) krapulanpoikanen edellisen illan mojitoista vaivasi meitä. Siellä olisi ollut vaikka mitä taivasteltavaa ja nähtävää, muun muassa Belémin kaunis torni, upea ja valtavan kokoinen luostari sekä museoita ja kuuluisa kahvila, jonne oli monen kymmenen metrin jono. Me tosin tutinoissamme tyydyimme vain hieman maleksimaan puistoissa ja lähdimme pian takaisin hotelliin pakkaamaan tavaroita.

Jos siis aikaa olisi ollut enemmän, olisimme tutustuneet tarkemmin Belémin kaupunginosaan ja käyneet museoissa ja kirkoissa. Ehkä myös retki jonnekin lähikylään tai rannalle olisi ollut mukava? No, Lissaboniin täytyy siis joskus palata!

– Liisa ja Tiina